Kiputiloja, osa 2

Reissustamme jäi kirjoittamatta aiemmin sen verran, että vaikka kerroin polveni kipuilusta jonkin verran, en tarjonnut mitään syvällisempää analyysiä. Tässäpä sitä nyt siis olisi.

Matka Vammalasta kohti Raisiota taittui siis kohtuullisen epävarmuuden vallassa, kuten asianomaisessa blogauksessa kerrottiinkin. Silloin käytin mukana ollutta ideaalisidettä polven tukemiseen, ja se auttoi kyllä kohtuullisesti. Poljin myös ilman oikean polkimen lukkoa, siis kenkä irti polkimesta koko loppureissun ajan. Raisiosta ostin lisäksi kunnollisen polvituen, ja se helpotti huomattavasti verrattuna ideaalisiteeseen, sekä oli mukavampi käyttää. Sen avulla uskalsimme siis lähteä rengastietä kiertämään, ja reissu tuli tehtyä, vaikka välillä elämä oli todella tuskaista. Telttayönä esimerkiksi oli todella vaikea löytää hyvää asentoa, sillä jalkaa piti siirrellä käsin nostaen kun jalan omia lihaksia käyttäen se sattui liikaa.

Tuossa reilu viikko sitten palasimme reissulta, ja silloin polveni oli ikävän kipeä. Ajattelin katsoa pari päivää josko se menisi ohi, mutta eipä oikein mennyt ja näinpä soitin päästäkseni lääkäriin sen kanssa. Pääsin sinne kuitenkin vasta eilen, ja en kostunut mitään kauhean erikoista käynnistäni. Lääkäri toki väänteli ja käänteli polvea, sekä kertoi arvionsa mikä on vikana, mutta mitään syvällisempää tutkimusta ei tehty tällä erää. Toistaiseksi siis hoidan polveani rasitusvammana, eli nyt on kielto pyöräillä ainakin seuraavat pari viikkoa ja sen jälkeen pitää katsoa uudestaan, että onko jotain oikeasti vikana vai onko kyse tosiaan vaan rasituksesta.

Sain myös Arcoxia-nimistä kipulääkettä, jonka tiettävästi pitäisi myös hoitaa nivelvaivoja, joten syön sitä kuurin ja katson mitä seuraa. Toivon todella, että kyseessä olisi vain ohimenevä rasitusvamma eikä mitään pahempaa, kuten nivelkuluma tai vastaavaa, sillä sellainen olisi tuhoisaa muuten niin lupaavasti alkaneelle pyöräilyharrastukselle.

Joten, ainakin minun osaltani pyöräily on nyt jäissä vähän aikaa. Palaan asiaan kun tilanne on edistynyt johonkin suuntaan.

Reissun jälkeen

Nyt on oltu pari päivää kotona ja rauhoituttu reissun jälkeen, joten on aika kerrata tapahtumia.

Pyöräilykilometrejä tuli siis yhteensä noin 475 koko reissulta, alkaen Tampereelta ja päättyen Turun rautatieasemalle. Keskinopeus oli hieman yli 17 km/h, ja ajoaikaa kului hieman yli 27 tuntia. Summittainen reitti näyttää kartalla tältä. Se ei tosin vastaa aivan kuljettuja reittejä, saaristossa esimerkiksi emme käyneet niissä kuntakeskuksissa, jotka eivät osuneet reitin varteen suoraan. Yöpymiset tapahtuivat Vammalassa, Raisiossa, Vehmaalla ja Iniössä, josta vain viimeksi mainittu teltassa.

Sitten kuvia matkalta:

Ensimmäinen tauko, matkalla Vammalaa kohti Taivalkunnantiellä Nokialla.

Näyttääkö tämä pitkältä alamäeltä? Kuvittele meneväsi se ylös.

Bloginkirjoitustauko Härkäpakarilla Huittisissa.

Lautanlastausta Kustavi-Iniö-välillä. On se mukavaa olla pyöräilijä tässä kohtaa.

Kaisla lossilla.

Houtskarilta bongasimme hienon variksenpelättimen.

Ensimmäinen opaste Turkuun. Tästä on vielä vähän matkaa.

Kleinbussit leiriytyivät kanssamme Nauvossa.

Leirin purkua Nauvossa.

Ketjusuojan kiinnikkeen korjailua.

Kirjalansalmen silta Paraisilla.

Paluu Raisioon Rengastien jälkeen.

Pyöräilyt on pyöräilty, odotellen junaa Turussa.

Rengastie kierretty

No, oikeastaan se tapahtui jo eilen. Mutta olimme sen verran väsyneitä, ettei blogausta enää irronnut illalla.

Purimme siis sunnuntaiaamuna teltan ja pakkasimme tavarat leirintäalueella ja lähdimme polkemaan kohti Nauvon toista laitaa, josta menee lossi Paraisille. Matkaa sinne oli reilu 20 km, ja vähän ennen lauttarantaa oli Hippoglass-niminen taidelasipaja, jossa pysähdyimme. Jäimme vähäksi aikaa juttelemaan pajan pitäjän kanssa ja haaveilemaan varsin upeista lasituotteista, mutta semmoisten ostaminen ei kyllä tule kyseeseen kun pyörällä matkustaa, eikä budjettikaan moisiin olisi venynyt. Joten takaisin tien päälle.

Paraisten lautan jälkeen matka jatkui kohti mannerta, ajoradan laitaa myöten. Tien sivussa kulki sorapäällysteinen polku, joka oli paikoin pyörätieksi merkitty, mutta sille emme vaivautuneet, sillä raskaassa lastissa kapea, mäkinen ja mutkitteleva polku olisi todella raskas polkea. Paikallinen teitä ylläpitävä tahokin oli varmaan tämän huomannut, sillä vähän väliä tuli vastaan liikennemerkkejä, joissa varoitettiin pyöräilijöistä. Vasta vähän ennen Paraisten keskustaa pyörätiet paranivat niin paljon, että saattoi siirtyä niille kokonaisuudessaan.

Matkalla Nauvon lautalta Paraisille oli muutama tekninenkin ongelma, sillä ensin oli vaikeuksia saada Kaislan laukkujen sadesuoja pysymään paikoillaan, tahtoi mennä koko ajan pinnoihin tai lähteä tuulessa irti. Kun se oli korjattu, lähdettiin polkemaan, mutta itselläni jäi samantien oikean puolen kenkä polkimen ja ketjusuojan väliin, jolloin aiemmin hienosti korjaamani kiinnike rikkoutui uudestaan, ja se piti pikakorjata teipillä samoin kuin oltiin aiemmin tehty Kaislan pyörälle. Vähän myöhemmin vielä Kaisla onnistui liikkeellelähdössä tipauttamaan ketjunsa eturattaan ohi, ja sitä sitten operoitiin paikoilleen hetki. Voinee kuitenkin olla tyytyväinen, että reissun pahimmat mekaaniset ongelmat olivat tätä tasoa.

Paraisilla yritimme etsiä huoltoasemaa, mutta sellaista ei löytynyt. Oli vain kylmäasemia, joiden ohessa toimi kauppoja tai kahviloita, ja ne eivät oikeen vastanneet meidän tarpeisiimme siinä kohtaa. Joten söimme vaan munkit ja jatkoimme matkaa. Reissu taittuikin todella mukavasti ja nopeasti Kaarinaan saakka, jossa taas matkan suunta muuttui siten, että tuuli oli nyt vastainen. Sellaisena se jatkuikin sitten Raisioon saakka, jossa olimme kaikesta huolimatta ennakoitua aikaisemmin.

Reissu oli siis sitä myöten suoritettu ja oli aika pohtia kotiinpaluuta. Totesimme, ettei polveani enää viitsi sen kummemmin rääkätä, joten ostin junaliput ja polkupyöräpaikat aamun pikajunaan Tampereelle. Tarkempia tilastoja ja reittikuvausta seurannee myöhemmin, kunhan olemme hieman palautuneet ja purkaneet tavarat ynnä muuta.

Seitsemän lauttaa myöhemmin

Lähdimme aamulla kahdeksan aikoihin, heti aamupuurojen ja sivulaukkujen asennuksen jälkeen kohti Kustavia. Etenimme rauhallista tahtia heti aamusta, koska Timon polvi oli kuulema ollut pahalla tuulella jo yöllä. Ensimmäisen pidemmän tauon pidimme kuitenkin Kustavin käsityökylässä. Timo innostui siellä vaihtamaan kuulumisia ja juoruja hänen vanhassa koulussaan opiskelevien kanssa ja samalla haaveili että joskos ensi kesänä hänkin voisi mennä sinne viettämään kesän myyntihommissa. Nautimme siellä tämän kunniaksi myös mukit teetä ja aika hyvät munkit. Munkeista olimme niin innostuneita että ostimme kahdella eurolla pussin eilisiä munkkeja, joita olemme natustelleet matkaeväänä pitkin päivää. Ja natustelemmepa vielä huomen aamullakin. Eipähän sitten tarvitse tehdä mieli sokerimunkkeja vähään aikaan.

Lautoista ei varmaan ole sen ihmeellisempää kerrottavaa, paitsi että niitä on välillä melkoisen tiuhaan ja yksi niistä on maksullinen. Pyörällä on suotavaa mennä aina autojonon ohi lähelle lauttaa odottamaan. Aika monesti pyöräilijät päästetään lautalle ensimmäisinä, mutta joskus myös viimeisinä. Pyörien etu on, että ne kuitenkin mahtuvat aina mukaan, toisin kuin autot. Kerran saimme tosin ihan yksityiskyydinkinkin lyhyen matkan lautalla, mutta yleensä pienetkin lautat ovat melko täysiä.

Ainoa maksullinen lautta on siis Iniö-Houtskarin välillä. Se maksoi 15 euroa pyörältä. Mitään erityisiä hienouksia ei tälläkään lautalla kuitenkaan ollut.

Kulkusuuntamme vastapäivään on osoittautunut hyväksi vedoksi, vaikka ei mitenkään erityisen suunnitelmallinen päätös ollutkaan. Valtaosa menijöistä näyttää kiertävän myötäpäivään, ja pari lauttaa on ollut hurjan täynnä pyöröilijöitä. Sen sijaan meidän kanssa samalla lautalla on yleensä matkustanut vain yksi toinen pyöräilijä tai pyöräilyporukka.

Tänään yövymme Nauvossa leirintäkeskus Lomanauvossa teltassa. Tällä kertaa jouduimme pulittamaan telttapaikasta 17 euroa, mikä on mielestäni vähän suolainen hinta. Lämmin vesikin meinasi loppua suihkusta. Mutta tällä mennään. Huomenna jatkuu matka takaisin Raisioon. Nyt ruokitaan Timon polvea särkylääkkeellä ja Mobilatilla, juodaan vielä iltateet ja mennään nukkumaan.

Ensimmäinen etappi

Ensimmäinen osa matkaa on siis takana. Tarkoitushan oli polkea Naantalin ja Velkuan kautta Taivassaloon ja sieltä edelleen Kustaviin ja Iniöön. Homma ei sitten mennytkään ihan putkeen vaan päästyämme Velkualle Teersalon lauttarantaan jouduimme odottelemaan sitä melkein puolitoista tuntia ja kun se vihdoin saapui, saimmekin kuulla, ettei ko. lautta enää tänään mene Hakkenpäähän Taivassalon puolelle vaan kiertelee lähisaaria. Vaikeaselkoinen aikataulu on vaikeaselkoinen.

Sitten piti miettiä jatkosuunnitelma. Yöpyminen Velkualla ei tullut kyseeseen, sillä oli vielä aivan liian aikaista pystyttää telttaa, ja seuraavan aamun lauttaakin olisi pitänyt odottaa kymmeneen. Siispä lähdimme ajamaan takaisinpäin ja pohdimme hetken, josko kiertäisi vain lyhyen rengastien Rymättylän kautta suoraan Nauvoon, mutta päätimme kuitenkin lähteä kiertämään pidempää reittiä kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Ylimääräistä matkaa tuli useita kymmeniä kilometrejä, mutta mikäpä siinä polkiessa, kun ei ollut kiire minnekään. Livonsaaren jälkeen maastokin muuttui miellyttävän tasaiseksi ja ainoa kiusa oli välillä ärhäkästi päin yskivä vastatuuli.

Kustavintien varressa Mynämäellä oli ehkä paras näkemäni piennar ja sitä myöten matka taittuikin mukavasti. Vehmaan puolella piennar kapeni lähes olemattomaksi ja tässä vaiheessa iltakin alkoi olemaan sen verran pitkällä, että aloimme katselemaan sopivaa leiripaikkaa. Sellainen tuli vastaan karavaanarialueen muodossa, Vehmaan Rautilassa. Vaikka alue onkin periaatteessa vain karavaanarijärjestön jäsenille, pääsimme kuitenkin alueelle, josta vuokrasimme mökin 20 eurolla, sillä se oli vain hieman kalliimpi kuin telttapaikka (16 e)olisi ollut. Tänä iltana on siis kuuma suihku, jääkaappi ja pehmustettu alusta, joten huomenna matka jatkuu varmasti virkistyneenä. Hieman huolettaa naapurissa nuotiopaikalla kovaäänisesti mölisevät keski-ikäiset karavaanarit, mutta toivo elää että väsymys voittaa taustahälyn.

Saaristoa kohti

Eilen kävimme hieman kokeilemassa pyöräilyä taas ja teimme lyhyen matkan ensin Naantaliin (n. 10 km suuntaansa) ja sitten Turkuun (saman verran), yhteensä noin 42 km. Polveni kesti yllättävänkin mukavasti, vaikka alkoikin aavistuksen protestoimaan loppua kohden, sillä matka Turusta takaisin Raisioon piti reipasta vastatuulta. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että saaristoon ollaan lähdössä tänään.

Paluumatkalla myös tuli matkan ensimmäinen varsinainen tappio, kun Kaislan pyörästä hajosi ketjusuoja samaan tapaan kuin omastani aiemmin. Nyt ei kuitenkaan ole työkaluja tai materiaaleja sen korjaamiseen, joten pitänee tyytyä johonkin teippiviritelmään tai vastaavaan.

Kävimme myös varusteostoksilla, nyt on toinenkin tankolaukku, sivupeili ja pyöräilyhanskat. Tankolaukku on mallia Ortlieb 5 M Classic, joka vaikuttaa oikein pätevältä laitteelta vaikka olikin melko kallis. Liikkeessä kerrottiin, että kyseessä on ainoa tankolaukkumalli, joka oikeasti pysyy paikoillaan kunnolla. Ainakin kiinnitys on selvästi parempi kuin toisessa laukussamme (mallia Halti Splash Bike 5), vaikka hintakin oli Ortliebissä yli kaksinkertainen.

Matka kohti saaristoa alkaa siis tänään. Kierrämme rengastien vastapäivään, eli aluksi Naantaliin ja sieltä Velkuan kautta Kustaviin, josta tarkoitus olisi vielä tänään päästä viimeisellä lautalla Iniöön saakka. Iniössä sitten koitetaan leiriytyä yöksi ja jatkaa aamulla matkaa kohti Houtskaria.

Lepäilyä

Tiistai-iltana saavuimme Raisioon, jonne asetuimme vanhemmilleni lepuuttamaan jalkoja ja valmistautumaan jatkoon. Eilinen meni kokonaan pyöräilemättä, sillä polveni ei ollut vielä siinä kunnossa, että voisi jatkaa ja toisaalta, alkuperäinenkin suunnitelma sisälsi oleskelua Turussa päivän tai pari ennen saaristoa.

Nyt on pohdinnassa, että pystyisikö sitä tekemään jonkin pienen reissun, esimerkiksi Naantaliin ja takaisin. Kilometrejä siitä ei tulisi kovin montaa ja saisi vähän tuntumaa, että onko jalkani ajokunnossa vai pitääkö mennä häntä koipien välissä ostamaan junalippuja takaisin kotiin. Siispä lähdetään ottamaan selvää asiasta.

Hitaasti mutta jokseenkin epävarmasti

Ensimmäinen pysähdys vanhan kivisillan kupeessa.

Perille Raisioon päästiin, hitaasti mutta varmasti. Timon polvi tuli paremmaksi nopeasti Huittisten jälkeen, ja hyvillä fiiliksillä päästiinkin etenemään varmaan noin 40 kilometriä. Mutta sitten, voihan takaisku, kipeytyi Timon oikea polvi uudelleen ja pahasti mobilatista, rauhallisesta tahdista, särkylääkkeistä ja tukisiteestä huolimatta. Noin 90-100 km tuntumassa alkoi myös vasen polvi kipeytymään  ja loppumatkasta etenimme polven ja ilkeän 4 m/s vastatuulen takia vain 10-15 kilometrin tuntinopeudella. Minun ainoat haaverini olivat jo maanantaina auringossa kärähtäneen selän paheneminen ja muutama muu palanut iholaikku. Tämä siis siitä huolimatta että lotrasin kello yhdeksän ja neljän välillä aurinkorasvaa noin tunnin välein.

Bongattiin myös yltiösöpö sydäntalo.

Nyt odotamme mielenkiinnolla miten Timon polvien kunto muuttuu, ja pystyykö polkemista vielä jatkamaan. Vaihtoehtojakin on jo mietitty, mutta toivotaan ettei niihin tarvitse ryhtyä.

Yllättäen lihakset eivät ole tuntuneet erityisen kipeiltä, vaikka yhteensä eilen ja tänään on tullut pyöräiltyä melkein 200 km. Polvivaivojen takia pidetty rauhallisempi tahti vaikuttanee asiaan.

Alku aina vaikeaa...

Noniin, eilen lähdimme matkan ensimmäiselle etapille Sastamalaan, jossa tapasimme ystäviä sekä olimme yötä. Reitti kulki aluksi kotoa Pirkkalan kautta Nokialle, josta jatkoimme Taivalkunnantietä pitkin kohti Sastamalaa. Tämä oli jälkeenpäin ajatellen virhe, sillä vaikka liikenne olikin huomattavasti vähäisempää kuin 12-tiellä, kävi matkanteko silti hitaasti pitkin mäkistä soratietä. Vaihdoimmekin 12-tielle niin pian kuin se onnistui ja johan rullasi mukavammin.

Hieman ennen perille pääsyä alkoi Näsijärven kierrokselta saakka kipeillyt polveni sattumaan tosissaan ja viimeiset kilometrit olivat todella tuskallisia. Nukkumapaikassa pohdimme, että tuleekohan tästä reissusta mitään vai pitäisikö keskeyttää. Ei kuitenkaan luonto anna vielä periksi luovuttamiselle, joten lähdimmeq tänä aamuna kuitenkin kohti Huittisia ja sieltä kirjoitan nyt. Kipulääkkeitä ja Mobilatia on tullut käytettyä, ja matka on taittunut rauhallisesti, noin 17km/h keskinopeudella. Pyrkimys on siis päästä Turkuun vielä tänään, mutta onnistuuko se, sitä ei vielä tiedä. Samoin on epäselvää, että pääsemmekö saaristoon lopulta vai estääkö polveni senkin. Yritystä tulee kyllä olemaan.

Lisää päivityksiä tiedossa kun matka edistyy.

Än yy tee

Varokaa vihaista kilpikonnavahtia

Meidän olohuoneeseen muodostuva kasa yrittää pikkuhiljaa löytää tiensä laukkuihin, kämpän avain on luovutettu uskolliselle kilpikonnavahdille (siis ihmiselle joka vahtii kilpikonnaa, ei kilpikonnalle joka vahtii asuntoa) ja lähtö alkaa olemaan käsillä. Vielä pitäisi käydä kaupassa ostamassa jotain ruokaa paluupäivää varten ja, noh, viimeistellä se kasan sullominen laukkuihin.

Hesarin sivuilla on muuten nyt Teppo Moision kirjoittama kolumni aiheesta pyöräilijän liikennesäännöt(tömyys?). Se kannattaa lukea!
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon että viimeisen kahden viikon sisään olen neljä kertaa uhkaavasti ollut törmäyslinjassa auton kanssa risteyksessä, jossa minulla on etuajo-oikeus. Kahteen kertaan näistä neljästä on sisältynyt torvensoittoa ja molempiin näistä kerroista keskisormen näyttämistä. Ensimmäisellä kerralla minulle näytettiin keskisormea, toisella kerralla minä näytin keskisormea. Pitäähän sitä pistää hyvä kiertämään, ja niin edespäin...

Renkaanpaikkausta, osa 2

Eihän se rengas sitten ehjäksi tullut. Illalla ennen viimeistä asennusta tarkastin ulkokumin ja siitähän löytyi pieni, terävä kivensiru joka pistosuojauksesta huolimatta oli lävistänyt sekä renkaan, että sisäkumin.

Kaivoin sen irti ja kokosin renkaan, mutta aamulla se oli kaikesta huolimatta tyhjä. Mitään ihmeellistä ei ulkorenkaasta eikä vanteesta löytynyt kuitenkaan, ja en tiedä mistä vanha kumi vuotaa, mutta vaihdoin kokonaan uuden sisäkumin siihen. Tulipahan ainakin opiskeltua renkaanpaikkausta tämänkin episodin myötä. Toivottavasti en kovin pian uudestaan joudu näihin hommiin, sillä vaikka se ei erityisen vaikeaa olekaan, ei sitä silti huvikseen tee...

Renkaanpaikkausta

Tänään kun yritin lähteä polkemaan rautakauppaan, tyssäsi matka rappukäytävään, sillä takarengas oli tyhjä. Ei mitään käsitystä, että mikä sen on rikkonut tai missä välissä, sillä viimeksi aiemmin tällä viikolla pyöräillessä se oli vielä ehjä.

En ole rengasta paikannut sitten teini-iän ja vähän jännitti, että tuleekohan siitä mitään. Rengasraudat olivat tietenkin Kaislalla, joka pyöräili töihin tänään. Noh, voihan sitä muitakin välineitä käyttää, esim. pinsettejä ja ruuvimeisseliä. Ei kun tuumasta toimeen.

Pyörä irtosi helposti, kuten pikalukituksella voi odottaakin. Myös ulkorengas irtosi yllättävän pienellä vaivalla, ja sisäkumin reikäkin löytyi läheltä venttiiliä ihan vaan kuuntelemalla. Sitten vaan Bilteman paikkasarja auki ja paikkaa asentamaan. Hioin kumin pinnan karkeaksi ja levitin liiman. Tämä ei mennyt ilmeisesti aivan putkeen, sillä paikka tahtoi lähteä pois suojamuovin mukana. Sain kuitenkin muovin irti ja paikan paineltua kohdilleen ja toivoin, että se kestäisi.

Lähdin siis polkemaan kohti aiempaa määränpäätäni. Rengas pitikin ilmansa koko matkan Rautasoinille, mutta koko matkan epäilytti, että mahtaako se oikeasti olla kunnossa. Tehtyäni ostokset kiinnitin ne pyörään ja lähdin polkemaan kotiinpäin. Ehkä 50 metrin jälkeen totesin, että takarengas on kovin löysä ja pumppasin sen täyteen. Se riitti kotiin saakka, mutta selvästikään paikkaukseni ei pitänyt. Siispä irrotin jälleen renkaan, revin vanhan paikan irti, ja asensin uuden siihen tilalle.

Tässä vaiheessa Kaisla tuli kotiin ja kertoi, että hänen vanha Nopsansa on kadonnut pihasta, ilmeisesti liittyen taloyhtiön viime viikonloppuna järjestämään pihansiivousoperaatioon. Erinäisten soitteluiden ja muiden säätöjen jälkeen selvisi, että pyörä ei olekaan jätelavalla, vaan pyörävarastossa tallessa. (Meillä on pyörävarasto? Miksei kukaan kertonut?!) Toimme senkin sisään ja kumit olivat tyhjät, jonka vuoksi purimme senkin siinä luulossa, että renkaissa olisi vuotoja. Niitä ei kuitenkaan edes upotusmenetelmällä löytynyt, joten piti vaan todeta, että lienevät tyhjentyneet itsekseen kun kyseistä pyörää ei ole käytettykään varmaan vuoteen. Tässä kohtaa pääsimme tutustumaan napavaihteiden ja jalkajarrujen ihmeelliseen maailmaan, tosin vain pintapuoleisesti sen verran, että saimme takapyörän irti. Enpä ole näidenkään kanssa ennen ollut tekemisissä.

Kun Nopsa oli operoitu, huomasin oman pyöräni takarenkaan tyhjentyneen jälleen. Irti vaan uudestaan ja tutkimaan, että mistä kiikastaa. No, sieltähän löytyi toinen reikä ensimmäisen vierestä. Liekö kyseessä sitten mahdollisesti niin kutsuttu käärmeenpurema vai mistä lie tullut kaksi reikää vierekkäin, mutta paikatahan sekin piti, vaikka olikin lievä houkutus vaihtaa sisäkumi kokonaan uuteen. Josko kolmas kerta toden sanoisi, nyt on pyörä asennettu jälleen paikoilleen ja ainakin tunnin pitänyt ilmat sisällään. Toivottavasti on vielä aamullakin paineissa.

Kasa

Ensi viikon alussa pitäisi olla lähtö. Tähän siis alkaa muodostumaan matkatavarakasa. Mielessä pyörii että kuinka vähillä housuilla pärjää jos aikoo viettää myös päiviä jolloin ei pyöräillä, mutta esim sadehousuja ei uskalla jättää pois. Ja siis minusta (eikä varmaan monen muunkaan mielestä) pyöräilyhousut ole niin tyylikkäät että niitä haluaisi muuten vaan käyttää! Entä mitä kaikkia ensiaputarvikkeita kannattaa kantaa mukana ja saanko minä jonkun neuleen mahdutettua matkatavaroihin voi saanhan. Ei ole helppoa!

Pelottavat lukkopolkimet

Minä olen sen tyylinen ihminen, joka osaa luoda melkoisia fobioita asioita kohtaan joita pidän epäilyttävinä. Lukkopolkimet oli ehdottomasti yksi tämmöinen asia! Koin lievästi sanottuna ahdistusta kun ensimmäisen kerran syksyllä puhuttiin Timon kanssa, että olisi varmaan ihan tähdellistä hankkia lukkopolkimet, kun niin monet niitä kehuu ehdottomiksi varusteiksi. Minusta kuulosti täysin järjettömältä ajatukselta lukita jalkansa kiinni polkupyörään, enkä ollut ihan vakuuttunut niiden hyödyllisyydestäkään.
Harkitsin kuitenkin asiaa, ja kevään lähestyessä ahdistus niiden hankinnasta lisääntyi entisestään. Olisin mielelläni kokeillut lukkopolkimia (jossain hyvin avaralla ja hiljaisella aukiolla), mutta se tuntui mahdottomalta järjestää. Ei ole ihan helppo löytää ihminen, jolla on käytössään lukkopolkimet ja olisi saman kokoinen jalka kuin minulla!

Toukokuussa käytiin sitten eräänä päivänä Sportia-Pekassa hypistelemässä polkupyörätarvikkeita ihan muuten vaan. Tampereen Lielahden Sportia-Pekassa on tosi ystävällinen asiakaspalvelu ja toki myyjä tuli tälläkin kertaa kysymään että voisko auttaa jotenkin. Noh, se oli sitten menoa, ja en edes ehtinyt panikoimaan asiaa kun huomasin jo olevani kassalla "nää on nyt tarjouksessa - ja se tarjous loppuu ens viikolla ja sit ne maksaa 50 e enemmän" Shimanon ajokenkien ja pedaalien kanssa (kokonaishinta tarjouksessa 149,90 e) ja kivasti huoltopuolella ne asensi ne polkimet samantien ja laittoi kengät käyttökuntoon.
Valittiin semmoiset paketti, että pedaaleja voi käyttää myös normikenkien kanssa hyvin, ja kengät on semmoiset että voi jossain määrin kävelläkin ilman kohtuutonta epämukavuutta.

Tämän jälkeen mulla meni noin pari päivää että toivuin järkytyksestä ja uskalsin laittaa minun uudet über mauttomat päheät hopeiset ajokengät jalkaan (ei kuvassa - Timo tyytyi tuommoisiin tylsän mustiin) ja kokeilla niitä. Lukot oli säädetty sen verran löysälle, että kengät irtosi polkimesta hyvin kevyellä ja pienellä sivuliikkeellä, eikä se sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin ahdistavaa.

Olen nyt reilun kuukauden ajan käyttänyt lukkopolkimia, eikä mulla ole niistä mitään valitettavaa. Olen jopa päässyt pisteeseen että mieluummin käytän vain ajokenkiä ja töihinkin mennessä otan reppuun kävelykengät erikseen. Yhden kerran muistan olleeni lähellä kaatumista, kun töihin tullessani aamulla vielä melko väsyneenä pysähdyin liikennevaloihin, ja painopiste heittikin väärälle puolelle kuin mistä olin irrottanut jalan. Lukot on kuitenkin asetettu niin löysälle että jalka irtosi polkimesta ajoissa ihan semmoisella refleksimäisellä paniikkiliikkeellä, eikä mitään sattunut. Ainoa kaatuminen on toistaiseksi käynyt Timolle, mikä raportoitiin tännekin, enkä usko että siinäkään syynä oli varsinaisesti lukkopolkimet. Toki lukkojen löysyydessä on se vika, että ne sitten välillä irtoaa myös silloin kun ei tarvisi irrota raivokkaassa poljennassa. Se kuitenkin tuntuu vielä pieneltä harmilta.

Toki sitä sanotaan että lukkopolkimien käyttäjissä on niitä, jotka ovat jo kaatuneet ja niitä jotka eivät vielä ole sitä tehneet. Itse kuitenkin näkisin että oli polkimet mitkä hyvänsä niin eiköhän sitä aktiivisesti pyöräilevä ihminen joskus kaadu. Jos ei lukkopolkimen takia niin esim siksi että huomaamatta kengännauha pyöriytyy polkimen ympäri.

Summa summarum. Älä turhaan pelkää lukkopolkimia, jos meinaat aktiivisesti pyöräillä niin kannattaa ne hankkia! Kyllä ne hyödyt polkemisen kevenemisessä ja tehostumisessa on suuremmat kuin riski mahdollisesta kaatumisesta. Rohkeesti vaan liikkeeseen kysymään aloittelijaystävällisiä malleja.

Kiputilojen analyysi

Eilen kävimme taas palstalla kitkemässä ja tuli sitä myöten tehtyä hieman havaintoja siitä, miten kroppa reagoi perjantaiseen urheilusuoritukseen, joka siis ainakin itselleni oli varmaan rankinta mitä olen ikinä tehnyt.

Jalkojen lihakset toki olivat kipeät yhä, niihin varmaan olisi auttanut parempi venyttely perjantai-iltana. Hieman yllättäen myös hauikseni tuntuivat kuin olisin puntteja nostellut reippaasti. Varsinaisen huolenaiheen tuotti kuitenkin oikea polveni, joka oli reissun jälkeen todella särkyinen ja hieman turvoksissakin. Hoidin sitä silloin kylmäkallella ja särkylääkkeellä, mutta se kuitenkin haittasi tehokkaasti nukahtamista illan aikana.

Nyt kun kävimme lyhyemmällä pyöräilyllä levon jälkeen totesin, että polveni on yhä hieman arka. Varsinkin ylämäissä tuntui samainen kipu kuin perjantaina, joskaan ei yhtä voimakkaana ja häiritsevänä. Internet tiesi kertoa, että syy saattaa olla polven sivuttaisliikkeessä polkiessa, joten asiaa sietää tarkkailla jatkossa ja tarvittaessa korjata liikerataa. Täytyy toivoa, ettei kyseessä ole kuitenkaan mikään pahempi juttu, sillä olisi kovin ikävää jos joutuisin pyöräilyä rajoittamaan moisen takia. Lopettamaan en kyllä suostu niin kauan kuin jalat edes jotenkuten toimivat.

Muita vaivoja, ei juurikaan ilmennyt. Siis selkä-, hartia-, tai niskakipuja tai ranteen alueen kipuja. Tämä vihjaa, että pyöräilyasentoni noin muuten on jotakuinkin kohdillaan, eli runko on oikean kokoinen, satula ja ohjaustanko oikealla korkeudella, jne. Takapuolikin on yllättävän vähän kipeä, vaikka olisin kuvitellut pitkän satulalla istumisen alkavan tosissaan häiritsemään jossakin vaiheessa reissua. Ilmeisesti tämä satula kuitenkin on lopulta varsin sopiva juuri minulle.

Näsijärven kierros valloitettu!

 Lähdimme eilen vähän jälkeen seitsemän aamulla polkemaan kohti Muroleen kanavaa. Toki tämmöinen operaatio vaati vähän säätämistä, laukut ja pyörät piti kantaa alas erikseen (taloyhtiössä ei ole pyörävarastoa ja hissikin on niin pieni ettei sinne pyörä mahdu) ja kiinnittää vasta alhaalla. Tämä lenkki oli ensimmäinen jonka teimme molemmat täysin lastatuilla pyörillä ja ensimmäinen jolla Timo testasi tällä viikolla ostettuja sivulaukkujaan ja minä yhtä tuoretta tankolaukkuani. Jos nyt jotakuta kiinnostaa, niin sivulaukut maksoivat 32,90 e/kpl Biltemasta ja tankolaukku Intersportista 32,90 e ja on merkiltään Halti. Pitäisikö meidän kirjoittaa merkintä varusteista erikseen?

Kun olimme päässeet alaovelta noin 150 m Hämeenkatua eteenpäin noteerasi Timo, että hänen kengästään on tippunut ruuvi teille tietämättömille ja lukitus ei toimi kunnolla. "Ai tämän takia kenkää on ollut välillä vaikea saada polkimeen ja irti siitä!" Voi paska. Ei auttanut kun kiristää se jäljelläoleva ruuvi mahdolisimman kireälle, että lukituslevy pysyisi suunnilleen paikallaan ja toivoa että sillä pärjätään. Timo joutuikin kiristelemään kavioitaan vähän väliä pitkin matkaa. Timolla oli kyllä muutenkin epäonnea matkassa, koska hän tajusi vasta Ylöjärvellä että oli unohtanut ottaa pyöräilyhousut mukaan - eli hänellä oli vain sadehousut mukana.

Ensimmäinen varsinainen pidempi taukomme (toki muutamia "hei pysähdytään hetkeksi ja juodaan" sekä "ei hetkinen, ei kai meidän tästä ois kannattanut mennä" -taukoja oli tullut pidettyä) oli Kyrönlahdella. Söimme aamulla pakastimesta nappaamia osin jäisiä voileipiä ja tarkkailimme mökkiliikennettä. Mökkiliikennettä matkalla muutenkin riitti, siis ainoastaan pohjoiseen suuntautuvaa menoliikennettä. Näimme mm. auton jossa joku auton pohjan levy oli puoliksi irrallaan ja hakkasi asfalttia pitäen ikävää ääntä, sekä auton joka surutta savutteli mustaa pakokaasua.


Vähän Kyrönlahden jälkeen pääsimme jo Kurun rajalle, ja ilokseni ja huvituksekseni huomasin että Kurulaiset edelleen jaksavat pitää huolta Kurun haudasta, joka on siis pystytetty Ylöjärveen liittymisen surulliselle muistolle. Kurussa kävi myös pyöräreissun ainoa tapaturma. Sain nimittäin turpiini Kurun Kievarissa. Onneksi vain vesipullolta! Olin täyttämässä siis vesipulloja vessassa ja ajattelin hörpätä pullon loppuun odotellessani veden viilentymistä. Juodessani vettä kolautin kuitenkin pullon peilin telineeseen ja huuleen tuli pieni vekki ja se turposi. Tämä on sen verran nolo tapaturma, etten edes tiedä mka. Sen jälkeen ehkä koin asiakseni voivotella enemmän jalkojani, tai sitten ihan vain unohdin asian.

 Muroleen kanavalle ehtiessämme keskinopeus oli reilusti yli 19. Muistaakseni 19,5. Tämän kunniaksi kanavan ravintolassa meille soitti harmonikan soittaja Mörrimöykky tanssii sekä suomalaisia iskelmähittejä. Valtasimme kanavan rannalta penkin ja kokkailimme pussipastaa tuulettaen että pääsimme näin pitkälle puoleen päivään mennessä. Olimme siis Muroleeseen päästessämme taukoineen pyöräilleet noin viisi tuntia. Kovimmat äijät on toki tässä ajassa jo pyöräillyt koko lenkin ympäri, kertoo Pirkan pyöräilyn tapahtumainfo. Mutta me ei olla ihan niin kovia äijiä.

 Muroleen jälkeen alkoi synkkä ylämäki-alamäki pätkä, jonka seurauksena nopeus heitteli kahdeksasta viiteenkymmeneen kilometriä tunnissa, ja keskinopeus laski alle yhdeksääntoista. Tuo pätkä Muroleelta Kapeen tienoille veti myös voimia aika hyvin. Aurinkokin alkoi pikkuhiljaa näyttäytymään aamun ihanan viileyden jälkeen, ja Timolla alkoi varmaan pikkuhiljaa olemaan aika tukalaa sadehousuissaan.

 Alemman kuvan hengessä voisi todeta jotain liikenneturvallisuudesta. Nimittäin olen saarnannut Timolle (joka yleensä pyöräilee edellä) aika monet kerrat että ilmoittaa etukäteen jos aikoo kääntyä, tai pysähtyä tai tehdä jotain äkkinäistä. Koska muuten mä olen perässä ja pian ollaan molemmat nurin. Noh. Tälläkertaa minä pyöräilin edessä. Huomaan jännän, huudan "LINNUNPESIÄ!!" Teen äkkipysähdyksen, ja Timo tuli perään. No, ei kaaduttu tai edes törmätty pahasti. Mutta tämmöisiin tilanteisiin löytynee useampikin sopiva sanonta...
Mutta tuolla kaivurin kainalossa näkyy siis jonkun lintuparven yhteiskunta. Toivottovasti kaivuri ei kaiva niitä pois! Nähtiin kyllä siellä asuvat linnutkin, mutta en ole lintutieteilijä.

Terälahdella pidettiin 100 km kunniaksi Snickers-tauko. Tässä kohtaa alkoi viimeistään tuntumaan siltä että hah, me tehtiin se. Loput 35 km kotiin on kuitenkin sama kuin minun päivittäinen edestakainen työmatka, ja ei siis tuntunut kovin pahalta. Tällöin kello oli jotain kolmen tienoilla, ja mietittiin päästäisiinkö me tavoitteeseen ja ehdittäisin kotiin viiden tienoilla - eli suomeksi että koko matkaan taukoineen menisi kymmenen tuntia. Yllättäen Terälahden Sale oli vielä auki. Mä yritin houkutella Timoa että käytäisiin ostamassa purkki jäätelö ja vedettäisiin se puokkiin, mutta kuulema puoli litraa jäätelön vetämistä ei olis kovin fiksu idea. Höh. Oikeestaan olisin halunnut ostaa jäätelön kotiin, mutta tiesin että mikään kauppa keskustassa ei luultavasti ole auki enää kotiin päästessä. Puhumattakaan siitä että jaksaisi silloin enää kävellä johonkin kauppaan

Kotiin päästiin noin klo 17.40, eli matkaan oli mennyt taukoineen 10 h 25 min, pyöräily aikaa oli kulunut 7 h 10 min, keskinopeus oli hieman yli 19. Minulla jotain 19,2 ja Timolla 19,3 ja matka kilometreissä oli 138,76. Jalat oli melkolailla vetelät ja arat ja ihan voittajafiilis!

Tässä vielä suurpiirteinen kartta ajamastamme reitistä.

Näsijärveä kiertämään

Noniin, suunniteltu kierros Näsijärven ympäri olisi siis toteutumassa huomisaamusta alkaen. Pyörät on pakattu ja laitettu lähtövalmiiksi, enää tarvitsee lisätä vesipullot telineisiin ja ottaa jääkaapista viinirypäleet matkaevääksi.

Tavaraa on taatusti liikaa pelkälle Näsijärven kierrolle, mutta olemme varautuneet viettämään yön jossakin Ruovesi-Kuru-sektorilla, mikäli tilanne siltä näyttää. Pyrkimys on siis päästä ennen yötä takaisin kotiin. Haluamme kuitenkin kokeilla miltä tuntuu ajaa pitkä matka raskaasti lastatulla pyörällä ennen varsinaista koitosta heinäkuussa. Tällä reissulla on pituutta arviolta noin 135 km, eli pitäisi olla täysin mahdollista suorittaa yhden päivän aikana, mutta saapa nähdä onnistuuko meidän kuntotasollamme.

Rikkoutunut ketjusuoja

Kävipä tuossa eilen pyöräillessä niin, että ketjusuojan kiinnike hajosi kesken matkan. En oikein tiedä mikä sen hajotti, en siihen kuitenkaan osunut jalalla siihen siinä kohtaa, mutta onneksi se tapahtui kun olin jo melkein kotona. Pohdittuani, että mitä asialle voisi tehdä päätin koettaa korjata sen itse, sillä ilmankaan ei oikein viitsisi ajaa.

Siispä tuumasta toimeen. Leikkasin kuparilevystä kaksi palaa, joihin sahasin kiinnitysreiän ruuville ja taivuttelin sopivaan muotoon siten, että ne sopivat ketjusuojan kiinnikkeen päälle. Väliin kontaktiliimaa, ja kas, hyvältähän se vaikuttaa. Vielä tosin on testaamatta, että kestääkö se oikeasti, mutta en oikein näe miksei kestäisi yhtä hyvin tai paremminkin kuin liitoskohdan alkuperäinen muovi.

Todellinen testi tulee sitten ensi viikonloppuna, kun lähdemme kiertämään Näsijärveä. Reitillä on pituutta noin 135 km, ja aikomus on suorittaa se yhden päivän aikana. Varmuuden vuoksi kuitenkin pakkaamme mukaan teltan ja muut yöpymisvarusteet, sillä on hyvin mahdollista, ettemme vaan jaksa noin pitkää matkaa polkea yhtenä päivänä.

Tarkoitus on lähinnä kokeilla jaksamista pitkällä etapilla, sillä jos aiomme Turkuun lähteä ensi kuussa, pitää tietää onnistuuko tällainen suoritus vai pitäisikö varautua pätkimään matkaa useammalle päivälle. Myös varusteiden lastaaminen mukaan on tarpeen, jotta pyörän paino vastaa sitä mitä se pitkällä matkalla olisi.

Suunnitelmien muutos

Nyt on käynyt ilmi, että Jäämerelle emme ole tänä kesänä menossa. Syy on siinä, että Kaislalla ei ole tarpeeksi pitkää kesälomaa, vaan sitä riittää vain kolmisen viikkoa. Tässä ajassa ei oikein ehdi ainakaan alkuperäisen suunnitelman mukaan niin pitkälle, joten Jäämerisuunnitelma siirtyy ensi kesälle tällä erää.

Varasuunnitelmana on tällä hetkellä ohjelmassa lähteä ensin Turkuun ja sieltä kiertämään saariston rengastietä ja aikamme siellä kierreltyämme ehkä mahdollisesti Helsinkiin. Koko reissu tuskin on pyöräilyä, vaan varmasti pysähdymme välillä pariksikin päiväksi oleskelemaan, ainakin Turkuun ja jos Helsinkiin poljemme, niin myös sinne. Tarkemmat pyöräilykohteet selvinnevät lähiviikkoina, tai viimeistään reissun päällä.

Mukkelismakkelis

Noniin, nyt on sitten ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella tullut lennettyä nurin pyörällä. Olihan se odotettavissa tapahtuvaksi ennemmin tai myöhemmin, kun paljon meinaa pyöräillä.

Tilanne oli itsessään varsin typerä, kiipesin pyörällä rotvallia ylös ja menetin tasapainoni jostain syystä siinä ja näin ollen päädyin turvalleni maahan. Vahinkoa ei onneksi tullut erityisemmin, vain ruhjeita vasempaan käteen ja käsivarteen. (Miksi aina vasempaan käteen? Ikinä en ole pyöräillessä oikeaa kättä telonut, vasemman sitten sitäkin useammin nuorempana, mm. kaksi murtumaa on kärsitty.) Suurin tappio taisi olla aurinkolasit, jotka roikkuivat paidankauluksesta ja näin ollen toki linssit naarmuuntuivat pahasti. Saa nähdä saisiko niitä kiillotettua sen verran, että tulisi vielä käyttökelpoiset, uusiakaan ei juuri nyt oikein olisi varaa ostaa...

Märkänä alta ja päältä, osa 2

Kaisla on alkanut kulkemaan pyörällä töihinsä Nokialle, ja koska emme ole viime aikoina päässeet paljonkaan polkemaan, hän ehdotti, että tulisin vastaan työmatkalla ja menisimme sitten Pirkkalan kautta (eli hieman pidempää reittiä) kotiin. Näin tehtiin, ja ennen liikkeelle lähtöäni oli hieman satanut tihkuttaen ja arvelin, ettei se sen kummemmin haittaisi. Puin kuitenkin sadetakin ja -housut päälleni, shortseissa ja t-paidassa ei viitsinyt lähteä kun lämpötilaakin oli vain n. 17 astetta.

Tilanne kuitenkin muuttui kun pääsin ovesta ulos, sade tiheni jatkuvasti ja hämeenpuistossa satoi jo kaatamalla. Yleensä kaatosateet eivät kestä kuin pari minuuttia, mutta tämäpä päätti jatkua koko matkan hämeenpuistosta Villilään, jonka olimme suunnitelleet kohtaamispaikaksi. Matka sinne kesti n. 25 minuuttia, ja koko sen ajan satoi. Gore-Texeista huolimatta olin perillä aivan läpimärkä; en usko, että olen ikinä kastunut yhtä paljon vaatteet päällä kuin tällä reissulla. Eniten kuitenkin häiritsi se, että kypärän läpi pääsi valumaan vettä silmälaseihin ja silmillekin, välillä piti suorastaan pysähtyä pyyhkimään sitä pois. Jonkinlainen huppu-asia olisi varmaan ollut tässä paikallaan. Suunnitellun matkan kuitenkin suoritimme loppuun kuten aikomus oli, matkaa kertyi n. 36 km minulle.

Ylen uutinen aiheesta.

Niin ja se syy, miksemme ole pyöräilleet viime aikoina on se, että pyörät olivat viime viikolla ensihuollossa.  Se pitäisi kai oikeasti tehdä, kun ostamisesta on ajettu noin 200 km, mutta me ehdimme ajaa jo melkein 800 km. Mitään kummallista ei siellä kuitenkaan ilmennyt, ainoat erot mitkä itse huomaan ovat täyteen pumpatut renkaat sekä oikaistu ketjusuoja (ei enää kolise kampea vasten).

Polkien palstalle

Me saatiin yllättäen tänä keväänä projektiksi pyöräilyn lisäksi puolen aarin palstan hoito. Olen pari vuotta jonottanut monivuotista viljelypalstaa, ja yks kaks yllättäen sainkin tänä vuonna kutsun, jossa tarjottiin palstaa talkootyötä vastaan. No tottaihmeessä halusin mukaan!
Tänään käytiin sitten Timon kanssa istuttamassa etananhoukuttimia linnunruokaa ruokakasveja palstalle ja samalla minäkin sain kokeiltua ensimmäistä kertaa lukkopolkimia. Olin toki ensin niitä hetken testannut sisätiloissa kuivaharjoitellen kuinka helposti kenkä polkimesta irtoaa ja miten sen saa tökättyä paikalleen.

Timo tuossa edellisessä merkinnässä valitteli että ei ihan päässyt lukkopolkimien makuun, tai että niiden käyttö ei erityisemmin tuntunut vauhdissa tai muussa. Minun kokemukseni kuitenkin oli, että oli mukava käyttää myös toisia lihaksia jaloissa, kun vauhtia polkemiseen sai myös nostaessa poljinta. Keskinopeusasioita en hyödyssä osaa arvioida, kun matka oli sen verran lyhyt ja mäkinen, mutta fiilis niistä jäi hyväksi. Samalla kokeilin jo ajat sitten ostamiani sivulaukkuja täyteen lastattuina. Ei aiemmin ole huvittanut ottaa niitä pyöräretkille mukaan ihan muuten vaan mukana kulkemaan, mutta nyt niille oli oikeaa käyttöäkin kun johonkin piti saappaat, siemet, istutusvälineistö, hallaharso ja muut tunkea. Noteerasin painon lisääntymisen heti pienissäkin rotvalleissa, melko ikävästi tuntui vanteet kolahtelevan melko mataliinkin kivetyksiin. Päädyin sitten pyöräilemään mahdollisimman paljon ihan autotiellä.
Mitään paniikkia ei lukkopolkimista vielä ehtinyt tulla, kerran pysähdyin aika äkisti ja silloinkin muistin polkimet irrottaa. Luulen että nuo irtoaisi myös aika hyvin paniikkiriuhtaisuissakin.

Näillä eväin on hyvä aloitella työmatkapyöräilyä. Oon ajatellut ottaa tavoitteeksi aina silloin tällöin pyöräillä 17,5 km töihin. Päivittäinen tavoite olisi minulle vähän liian korkealla, kun päivät tuntuu muutenkin kiireisiltä, vaikka kivahan se olisi jos siihen pääsisi. Nyt minulla on bussikortti vanhentunut, niin aattelin ainakin alkuviikon pyöräillä töihin. Tiistaina onkin tosin mulla ohjelmassa leirinvetoa, joten sovin työkaverin kanssa jemmaavani talonmiehen ja siivoojien kiusaksi pyörän toimiston varastoon. Saa nähdä tuleeko sanomista! Kuhan vaan ei löydy roskalavalta.

Märkänä alta ja päältä sekä lukkopolkimet

Hiljattain teimme reissun pyöräkauppaan aikomuksena vain nopeasti vilkaista paria juttua. Mukaan sieltä sitten tarttui kummallekin yli 200 euron edestä tavaraa, muun muassa pehmustetut pyöräilyhousut, satulalaukut ja lukkopolkimet sekä niihin sopivat kengät. Kaikki olivat sopivasti tarjouksessa, ja se osoittautui tuhoisaksi pankkitilin saldon kannalta.

Viimeaikaisten kiireiden vuoksi on tullut pyöräiltyä vähemmän kuin toivoisi, mutta tänään kävin ensimmäistä kertaa testaamassa lukkopolkimia. Mitään aiempaa kokemusta niistä minulla ei ole, ja etukäteen hieman huoletti ajatus siitä, että äkillisessä pysähdyksessä jalka olisi kiinni polkimessa eikä maasta saisi tukea. Olin aiemmin säätänyt lukituksen melko löysäksi sekä hieman harjoitellut kotona paikallaan seisten kiinnitystä ja irrotusta. Nyt oli siis edessä varsinainen koepyöräily niiden kanssa.

Lähdin siis sateisessa säässä polkemaan kohti Nokiaa. Heti aluksi kävi selväksi, että aina kun joutuu pysähtymään, kannattaa tehdä se mahdollisuuksien mukaan puun, lampputolpan tai muun vastaavan vieressä, jotta siitä saa tukea ja välttyy irroittamasta kenkää polkimesta. Irroittaminen ja kiinnittäminen onkin rasittavin osa näiden käyttöä, sillä kovat pohjat tekevät ne huomattavan tunnottomiksi, ja oikean kohdan löytäminen polkimesta vaatii joskus hieman räpläämistä. Pienellä harjoittelulla se kuitenkin löytyy varsin helposti, jolloin ainoaksi hidasteeksi jää se, että poljin on usein väärin päin ja sitä ei välttämättä heti tunne kengänpohjan läpi.

Irroitukset menivät enimmäkseen kommelluksitta, polkimessa kiinni olevaan kenkään tottuu yllättävän nopeasti. Pari kertaa kuitenkin hieman unohdin sen ja meinasin kaatua. Onneksi olin säätänyt irroituksen riittävän löysälle, jotta pelkkä jalan refleksinomainen ravistelu irroitti kengän. Kertaakaan ei kuitenkaan kiinnitys irronnut vahingossa, ts. normaalin polkemisen yhteydessä.

Varsinainen hyöty lukkopolkimista ei vielä tällä reissulla oikein valjennut. Toisaalta matkaakin kertyi vain vajaa 20 km, eli tarvinnee pidempää testausta ennen kuin niitä oppii arvostamaan. Suurin hyöty tuntui olevan liikkeellelähdöissä (silloin kun molemmat jalat olivat valmiiksi kiinni) kun sain enemmän voimaa lähtöponnistukseen. Myös ylämäet sujuivat hieman helpommin kun voimaa oli reservissä enemmän. Tasaisella kovaa polkiessa sensijaan en huomannut mitään erityistä eroa tavallisiin polkimiin verrattuna. Ehkäpä tämä vaatii polkemistekniikan muutosta? Mene ja tiedä.

Sää tosiaan oli sateinen, ja goretexeista huolimatta kastuin sekä alta, että päältä, sillä sateella hiki ei erityisesti haihdu kuitenkaan. Ihan hyvä asia muistaa, jos ja kun pitkää matkaa lähtee polkemaan joskus.

Vappuretki

Tänä vuonna päätettiin vappuna keskustassa riehumisen sijaan riehua pyörien kanssa tiellä. Eipä sillä että olisin juurikaan ikinä riehunut vappuna keskustassa, mutta monet muut sitä tuntuu harrastavan. Siivojamies kadullakin kommentoi aamulla "kumman siistiä, kumman siistiä, kyllä".

Lähdettiin jo ennen kymmentä aamulla polkemaan aikomuksena tehdä lenkki, jossa on monta kohtaa missä halutessaan voi kääntyä kotia kohti tai jatkaa vielä eteenpäin pidemmälle lenkille. Tarkkoja suunnitelmia oli vain sen suhteen että matkan yhteyteen voisi sovittaa piipahduksen kavereiden tupareihin (jotka oli kuin meidän tarpeiden mukaan suunniteltu "tule koska haluat ja lähde kun siltä tuntuu" -hengessä). Ensimmäinen pätkä Kangasalle meni myötätuulessa vihellellen 18 km/h nopeudella. Matka Tampereen Annalaan taas aiheutti jo vähän ärsytystä vastatuulen ja puuskien muodossa. Tupareihin päästessä ei kuitenkaan vielä suuresti väsyttänyt, vaikka pieni tauko ja tupareissa tarjoiltu voileipä ja tee tuntui tosi hyvältä.
Sen sijaan matka Hervannasta Lempäälän Uuteen-Eurooppaan herätti minun sisäisen lapsen itku-potku-raivari haluni. Ei olis vaatinut enää paljoa ärsytystä että olisin mennyt ojaan kiukkuamaan. Ilmeisesti voileivistä huolimatta verensokeri oli päässyt liian alhaiseksi ja vauhdin pysäyttävät puuskat ja tasainen ikävä vastatuuli pisti mielen mustaksi ja murjotin Timolle maailmalle kilometrikaupalla edeten vain hieman nopeampaa kuin hölkkääjät, kunnes Uudessa-Euroopassa Timo bongasi kadunvarrelta taukopaikaksi sopivat penkit ja pidimme Snickersin mittaisen tauon.

Timo olisi halunnut jatkaa vielä Tampereen Peltolammilta Pirkkalaan ja Nokialle, mutta minä manasin jo taukopaikalla niin suureen ääneen väsymystä, kolotusta ja särkyä että eihän se uskaltanut enää Peltolammilla kysyäkään että olisinko suostunut tekemään vielä ekstralenkin. No olisin minä siinä vaiheessa jo EHKÄ voinut suostua jatkamaan, kun suklaa oli saanut taas energiatason kohdilleen ja dopamiinikin virtasi taas mutta mitä sitä suotta tunnustamaan kun on hyvän draaman väsymyksestä jo suorittanut.

Kotiin tullessa matkamittari näytti reilua viittäkymmentä kilometria, ja huolimatta ennakkoluuloistani jaksoin jopa kantaa pyöränikin vielä rappusissa kolmanteen kerrokseen.

Oli siis ihan passeli vappu. Ens kerralla pidemmälle matkalle voisin varata enemmän eväitä (jos matkalla ei satu olemaan kivoja juhlia josta saa ruokaa!) ja muistaa pitää tauko ennenkuin liikaa ärsyttää.

Joo, tulihan taas pyöräiltyä pieni lenkki. Tällä kertaa Teiskontietä kohti Kangasalaa ja siellä sitten ympäri ja ja Kangasalantietä sekä Messukyläntietä takaisin. Matkaa kertyi karvan verran vajaa 30 km.

Pienehkö ongelma näyttäisi nyt olevan se, ettei oikeen tahdo olla aikaa mihinkään pidempään reissaamiseen. 30 km on ihan jees matka nopeaksi iltapäivälenkiksi, mutta pidemmillekin reissuille tekisi mieli lähteä. Vaan kun on koulu ja työt ja mitäikinä, niin mikään viikonloppureissua pidempi on käytännössä mahdotonta järjestää.

Yksi mahdollisesti tuleva reissu olisi Näsijärven kiertäminen, siitä matkaa kertyisi reitistä riippuen noin 120-130 km. Luulisin, että moisen reissun pystyy suorittamaan yhden päivän aikana, eli ilman yöpymistä, kunhan vaan lähtee matkaan tarpeeksi ajoissa aamulla ja jaksaa vaan polkea. Vaatii kyllä ainakin oman peruskuntoni sekä istumalihasten treenaamista vielä reippaasti.

Pitäisi vielä hieman tilittää pyöräteiden kunnosta ja laadusta, mutta taidan jättää sen ensi kertaan...

Paluu tielle

No ny ois polkupyöräkausi avattu!
Tänään opittua:
- Työmatkaan pitäis tällä kuntotasolla varata aikaa reilu tunti jos otan tavoitteeksi alkaa pyöräilemään töihin. Huomaa kuitenkin "jos"
- Kuntoni ei ole niin huono kuin pelkäsin! Keskinopeuskin oli ihan mukava 15,5, vaikka en oo kuukauden takaisen muuton jälkeen edes tehnyt mitään erityisen liikunnallista! Ja oli vastatuulikin puolimatkaa! Silti jaksoin hienosti loppuun saakka, jee!
- Muista kiinnittää kaikki pyörän varassa olevat asiat luotettavasti
- Vaikka toisin voisi kuvitella niin joku saattaa pölliä pyörästä pudonneen vaijerilukon. Tai ainakin heittää sen jonnekin niin kauksi tiestä ettei sitä löydy
- Sigman matkamittari vaikuttaa ihanan täsmälliseltä. Se oli talven ajan säilyttänyt vanhan statistiikan muistissaan ilman patteria, ainut mikä piti lyödä uusiksi oli kellonaika.  Minun ja Timon mittarit näytti kiitettävästi melko samoja lukemia läpi matkan, ihan kelpo vehje siis!
- Minun pitänee ehkä hankkia sykemittari ihan siitä ilosta että nautin niin paljon numeroiden seuraamisesta

Jos jalat eivät ole huomenna velliä niin sillon pitää käydä ainakin hankkimassa uusi vaijerilukko pyörään.

Hyvät tekosyyt

"Jos siellä vielä vaikka on mustaa jäätä!"
"No kun siellä on vielä niin kylmäkin"
"Missä se pyörämittarikin on?"
"Mihin kypärä muutossa joutui?"
"Vettäkin sataa..."

Nyt on tekosyyt käytetty loppuun, mittari asennettu pyörään takaisin. Vielä pitää renkaat pumpata ja katsoa josko öljyäisi ketjut. Sitten pääsee taas kuuntelemaan hiekan ropinaa renkaiden alla. Tervetuloa pyöräilykausi!