Ylämäkialamäki

Eilen taas suhahti pyörällä vajaa 60 km kun lähdettiin hutkimaan kohti Tekstiilialaa eli Kangasalaa. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä kiertämään Näsijärveä, mennä Muroleessa yli ja tulla toista puolta takaisin, mutta siihen pitäisi varata koko päivä (ainakin meidän kunnolla), ja kun sattuu lorvimaan sängyssä melkein puoleen päivään niin sitten pitää keksiä plan b. Käytiin sitten taas Lietsussa eli Lielahdessa säädättämässä keskivaihteilla kuuluvaa Timon raksuvaa poljentaa ja minä ostin samalla kypärän ja kypäränaluspipon ja -pannan meille. Kun polkeminen piti vähemmän ääntä niin jatkettiin matkaa.

Iloinen välipalahetki hautausmaalla, vai miten se oli..

Päästiinkin hienosti Niihamaan saakka oikeaa reittiä, mutta sitten taas pyöräilyhöperyys eli "ei jaksa katsoa karttaa, tänne se varmaan oli" vei mennessään ja suunnitellun Ruutana-Kangasala reitin sijaan vedettiin pomppuisaa ulkoilureittiä Kumpulan ja Atalan välistä Kangasalan asemalle. No käy se niinkin, matka lyheni mutta samalla myös hidastui ratkaisevasti. Keskinopeus oli jotain 13-14 km/h luokkaa kun reitti oli heikkokuntoista ja jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Huonokuntoisella polulla ei edes viitsi mennä kovin lujaa alamäissäkään ettei vedä ympäri.
Kangasalan asemalta jatkettiin hutkimista keskustan läpi ja takaisinpäin suunnattiin Kangasalantietä pitkin, laulaen mielessämme oodeja ilolle asfaltoidusta tiestä.

Paluumatkalla lähellä Tampereen keskustaa kiinnitin huomiota siihen ettei minulla pala takavalo. En ollut tietenkään kiinnittänyt huomiota asiaan aiemmin kun oli valoisaa, mikä olisi ollut näppärää, että olisi tiennyt eikö se palanut edes lähtiessä vai saiko ulkoilureitin pomppuisuus jonkun johdon jotenkin paikoiltaan. Nyt pyörä seisoo mielenosoituksellisesti keskellä keittiötä odottamassa että Timo ehtii ja viitsii sitä vilkaista. Jotenkin on vaan semmoinen olo että se seisoo siinä vielä huomiseen tai ylihuomiseen ja joudun sitten joku päivä töiden jälkeen taas kerran pyöräilemään sinne Lietsuun...

Kaksipyöräisten harharetki

Taas tuli pyöräiltyä. Tällä kertaa aikomus oli kiertää Pyhäjärven pohjoisosa sekä käydä Ahlmanin tilalla lähiruokapäivillä. Näin tehtiinkin, mutta kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan...

Ensin poljimme sateessa Tahmelan ja Pyynikin rantoja pitkin Nekalaan ja sieltä Ahlmanille. Lähiruokapäivillä oli kaikkea jännää nähtävää, sieltä tuli ostettua muun muassa maissintähkiä, hunajaa ja täysmaitoa.

Tilalta jatkettiin länteenpäin, tarkoituksena ajaa tietä 3022 Pirkkalan läpi Rajasalmen sillalle ja siitä Nokian kautta kotiin. Näin tehtiinkin, mutta epähuomiossa ajellessa missasimme risteyksen 3022:lta sillalle ja ajoimme vaan tyytyväisenä eteenpäin.

Ei tullut tarkistettua sijaintia oikein missään kohtaa, joten päädyimme lopulta samaista tietä pitkin Lempäälään saakka. Vasta kuntakyltti herätti, että ollaankohan nyt ihan oikeassa paikassa. Onneksi kartta kulkee nykyään kännykässä ja sain nopeasti selville sijaintimme, joka oli siis jossain ihan muualla kuin piti. Käännyimme ympäri siis täällä ja siitä seurasi ankara polkeminen takaisinpäin. Onneksi tuuli oli lievästi myötäinen takaisinpäin ja helpotti hieman urakkaa.

Pysähdyimme Rajasalmen sillalla kahvilaan syömään munkit, sillä tässä vaiheessa energiavaje oli huomattava. Munkkien voimalla jaksoimme jatkaa matkaa Nokian puolella rantaa pitkin, jossa tuli bongattua yllättävä liikennemerkki venerannasta:

Tämän jälkeen matka jatkui suuremmitta kommelluksitta kaupan kautta kotiin. Matkaa tuli yhteensä hieman yli 60 km, josta reilu 25 km harharetken vuoksi. Totesimme myös, että sijaintia voisi jatkossa tarkistaa hieman useammin kun kerran on olemassa hienot kännykät karttoineen. Ehkä tästäkin opimme jotain.

Havaintoja tien päältä sekä säätöä

Pääsinpä itsekin taas pitkästä aikaa pyörän selkään ja tuli polkaistua kevyt vajaa 30km lenkki Nokialle.

Kaisla ja nokialainen pyöräparkki

Liikenteestä tuli bongattua muun muassa seuraavia asioita:

• 10 cm korkea rotvalli ylämäessä, jonka yli hyppääminen heilautti sivulaukun pinnoihin
• Autoilija, jota ei kiinnostanut oikealta tulevat pyöräilijät
• Kolmen pyöräilijän poppoo, jotka huolettomasti painoivat punaista päin vaikka oli risteävää liikennettä
• Laattapäällysteinen pyörätie - ei ollut erityisen mukava ajaa se
• Reippaasti pyörätien puolelle tunkevat pensasaitojen ja puiden oksat

Reissulla myös ilmeni erinäisiä ongelmia sivulaukun kanssa, jonka otimme kokeeksi mukaan. Ehkä se on parempi kunnolla täytettynä, mutta nykyisellään vaikuttaa siltä, että vaatii astetta enemmän säätämistä, jotta se pysyy tiukasti paikoillaan, eikä osu pinnoihin esim. töyssyissä ja hypyissä.

Myös muuta säädettävää oli. Paluumatkalla poikkesimme pyörän myyneen liikkeen kautta ja siellä säädettiin vaihteita ja ohjaustangon varustusta hieman. Vaihteita tosin pitänee säätää vielä vähän, sillä vaikka yksi sivuääni katosi, ilmestyi tilalle toinen. Ostimme myös juomapullotelineet ja niihin sopivat pullot, tosin näitä tarvitsee hankkia vielä lisää jossain vaiheessa. Aluksi kuitenkin pärjännee yhdellä pullolla per pyörä.

Oli suuret suunnitelmat ottaa enemmänkin kuvia tältä reissulta, mutta kamerasta oli patterit loppu ja vaikka ostimmekin matkalta lisää, ei silti tullut pysähdyttyä kuvaamaan sen kummemmin. Ehkä ensi kerralla sitten.

Sato talteen pyöräillen

Kävin viime sunnuntaina Tampereen satokartan ja Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen järjestämällä sadonkorjuupyöräretkellä, jossa kartoitettiin millaista satosaalista kaupungin länsipuolelta on saatavilla. Mukaan tarttui omenia ja punaherukoita ja maistelin samalla myös aronioita, aronia-omenahilloa ja muutamia mustaherukoita. Samalla tuli myös pyöräiltyä pieni rauhallinen päivälenkki. Tarkoituksena ei minulla ollut saada valtavaa saalista mukaan, vaan kartoittaa että missäpäin kaupunkia on yleisiä hedelmäpuita ja marjapensaita joista saa mennä keräämään itselleen satoa jokamiehenoikeuksilla. Vinkkejä tarttuikin, ja ennenkaikkea oli hauskaa olla osana tuota tapahtumaa.  Osaan arvostaa projekteja, joissa vapaaehtoisvoimin lisätään muiden hyvinvointia missä tahansa mielessä. Tämä on mielestäni erityisen hauska ja ilahduttava projekti, ja hieno edistysaskel eteenpäin esimerkiksi sienestyksessä vallitsevassa kulttuurissa, jossa hyvien satopaikkojen sijainnit varjellaan tarkasti ulkopuolisilta, vaikkei sinä syksynä itse edes ehtisi sieneen.

Jos satokartta ei ole vielä tuttu asia, niin Suomessa on tietääkseni siis kaksi satokarttaprojektia, Helsingillä oma ja Tampereella omansa. Satokarttaan on merkitty julkisia hedelmäpuita ja marjapensaita, joista saa jokamiehenoikeuksilla kerätä luonnonantimia. Jos itse tietää hyviä vinkkejä, mitä ei vielä kartasta löydy, voi niitä lisätä karttaan esimerkiksi sivuston kautta laittamalla satovinkin.
Täältä löydät Tampereen satokartan ja täältä Helsingin satokartan.

Seuraava sadonkorjuupyöräily järjestetään Tampereella ensi lauantaina 15.9. klo neljästä eteenpäin Keskustorilta, jolloin kartoitetaan keskusta-alueen satoa. Lisätietoa ilmoittautumisesta täältä. Helsingissä toinen sadonkorjuupyöräily järjestetään tänään 12. päivä klo viidestä eteenpäin ja englanninkielinen pyöräily 16.9.klo yhdestä eteenpäin. Helsingin pyöräilyistä lisätietoa täältä.

Rajoja etsimässä

Sen lisäksi että olen nyt hankkinut pyörän ja tehnyt valmiiksi hienon excel taulukon pyöräilykilometrejä varten (tunnustan, rakastan tilastoja ja taulukoita ja asioiden listaamista), olen muutamaan kertaan onnistunut oikeasti käymään pyöräilemässä ihan huvin ja urheilun kannalta.
 Aiemmin pyöräily on minulla liittynyt puhtaasti koulu- tai työmatkan taittamiseen ja muuhun asiointiin, eikä siinä ole ollut iloista urheiluhenkeä, päin vastoin.
Muistan, että ala- ja yläasteen koulumatkan kulkeminen pyörällä oli tylsää ja puuduttavaa ja ne viisi kilometriä suuntaansa tuntui ikävältä ja pitkältä matkalta. Siksi yllätyin kun ensimmäisen kerran pyöräilin uudella retkipyörälläni ja viisi kilometriä tuntui suhahtavan hetkessä, ja kymmenen kilometriäkin tuntui pieneltä lenkiltä.

Minulla onkin vielä aika pitkä matka niin henkisesti kuin fyysisestikin löytääkseni ne omat rajani pyöräilyssä. Ennen ensi kesää olisi syytä olla edes jonkinmoinen haisu siitä paljonko pyörällä päivässä jaksaa polkea ajamatta itseään täysin piippuun. Toiveena ja tavoitteena olisi jaksaa pyöräillä noin 80 km päivässä. Nyt olisi siis varmasti syytä nostaa kuntoa ja kestävyyttä, mutta myös selvittää missä minun rajani menevät tällä hetkellä. Toistaiseksi havaintoni ovat olleet että 10 km menee nauraen, 20 km tuntuu jo ainakin takamuksessa ja 40 km jaksan mukavasti polkea päivän aikana, no ainakin kahdessa erässä.
Mitään rajojen koettelua ei siis vielä ole tapahtunut. Toivon, että ensi viikon aikana saisin käytyä edes kerran sellaisella lenkillä jonka jälkeen haluaa vaan lysähtää sohvalle eikä nousta siitä koko päivänä, tai ainakaan muutamaan tuntiin.

Pyörien hankinnasta

Projektin alku oli luonnollisesti pätevien polkupyörien hankinta. Ennestään Kaislalla on kaupunkikäyttöön tarkoitettu peruspyörä, joka ei varustuksensa puolesta sovellu pitkälle matkalle. Minulla ei ollut käyttökelpoista pyörää lainkaan, ainoastaan dyykattu maastopyörän kaltainen tuote, jota en ikinä jaksanut kunnostaa käyttökelpoiseksi.

Pyöräkaupoille siis. Aluksi käytiin muutamassa tamperelaisessa liikkeessä (isoja urheilukauppoja ja pieniä pyöräpajoja) ja niistä jäi käteen lähinnä kasa kysymyksiä. Ystäväpiirissä sitten kyseltiin asioista, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja paljonko on järkevää investoida. Kuten tavallista, rahallahan saa toinen toistaan hienompia laitteita, mutta mihin tahansa ei ole kuitenkaan varaa. Olennainen tekijä oli kuitenkin se, että näin syksyllä pyöräkaupoissa on alennusmyynnit ja mallistojen vaihtuessa saatavuuskin voi olla heikkoa, joten emme halunneet lykätä päätöstä loputtomiin.

Lopulta päädyimme ostamaan Nishiki Trekking Master Pro -malliset pyörät. Halusimme samanlaiset, jotta varaosat varmasti sopivat molempiin ja näin ollen voisi pitkällä matkalla ehkä hieman säästää mukaan otettavan tavaran määrässä. Tämä pyörämalli myös täytti tarpeet varsin hyvin, koska siinä on valmiiksi mm. valot ja tarakka. Hinta-laatu-suhdekin vaikutti olevan kohdallaan, erityisesti syysalennusten kanssa; lukon kanssa hintaa tuli 790€.

Poljimme pyörät luonnollisesti liikkeestä kotiin ja siellä selvisi, että minun pyöräni valo ei toimi. Nopea soitto liikkeeseen selvitti kuitenkin asian, dynamon piuha oli vain irronnut. Kävimme vielä koeajolla vajaan 10km pituisella lenkillä ja kylläpä teki hyvää pyöräillä pitkästä aikaa. Heti tosin kävi selväksi, että pitää harjoitella ja paljon, jotta jaksaa oikeasti pitkää matkaa polkea joskus...

Mistäs tässä on oikein kyse?

Viime keväänä tapahtui asioita. Olin työttömänä ja oli paljon aikaa, jonka saattoi tuhlata vaikka blogien lukemiseen. Tässä tohinassa törmäsinkin sitten myös matkapyöräilyblogeihin, siis sellaisiin joissa ei-niin-teräksisessä kunnossa olevat tavalliset tallaajat ovat päättäneet pyöräillä paikkaan x ja uurastavat sitten tavoitteen toteutumiseksi. Tässä kohtaa totesin Timolle ääneen että olispa siistiä pyöräillä Suomen läpi Norjan Jäämerelle. Juuri tämä matka olisi niin siisti siksi että minä en ole ikinä itse käynyt Kolia pohjoisemmassa, ja Koli ei kyllä ole kovin pohjoisessa. Se tuntui myös melko aloittelijaystävälliseltä suunnitelmalta, kun Suomesta pitäisi poistua vain vähäsen. Vähän erilainen tavoite olisi pyöräillä Matti Rämön pyörän jäljissä Itä-Pakilasta Tunisiaan tai ympäri Intiaa. Ajatus jäi itämään ja kesän edetessä sain ideasta innostumaan myös Timon ja alustavasti myös pikkusiskoni. Tämä blogi on minun eli Kaislan, ja Timon intoilu-, valitus- ja hehkutusväylä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Keitä me sitten ollaan?
Kaisla on sosiaalialalla työskentelevä ituhippi, jonka sydämessä on tilaa tomaateille, teelle, tilastoille ja muille iloiseksi tekeville asioille.

Timo on metalliartesaani ja kultasepänalan opiskelija, joka on löytänyt itsestänsä pienen hipin idun sieltä alasinten ja viilojen keskeltä.