Kiputiloja, osa 2

Reissustamme jäi kirjoittamatta aiemmin sen verran, että vaikka kerroin polveni kipuilusta jonkin verran, en tarjonnut mitään syvällisempää analyysiä. Tässäpä sitä nyt siis olisi.

Matka Vammalasta kohti Raisiota taittui siis kohtuullisen epävarmuuden vallassa, kuten asianomaisessa blogauksessa kerrottiinkin. Silloin käytin mukana ollutta ideaalisidettä polven tukemiseen, ja se auttoi kyllä kohtuullisesti. Poljin myös ilman oikean polkimen lukkoa, siis kenkä irti polkimesta koko loppureissun ajan. Raisiosta ostin lisäksi kunnollisen polvituen, ja se helpotti huomattavasti verrattuna ideaalisiteeseen, sekä oli mukavampi käyttää. Sen avulla uskalsimme siis lähteä rengastietä kiertämään, ja reissu tuli tehtyä, vaikka välillä elämä oli todella tuskaista. Telttayönä esimerkiksi oli todella vaikea löytää hyvää asentoa, sillä jalkaa piti siirrellä käsin nostaen kun jalan omia lihaksia käyttäen se sattui liikaa.

Tuossa reilu viikko sitten palasimme reissulta, ja silloin polveni oli ikävän kipeä. Ajattelin katsoa pari päivää josko se menisi ohi, mutta eipä oikein mennyt ja näinpä soitin päästäkseni lääkäriin sen kanssa. Pääsin sinne kuitenkin vasta eilen, ja en kostunut mitään kauhean erikoista käynnistäni. Lääkäri toki väänteli ja käänteli polvea, sekä kertoi arvionsa mikä on vikana, mutta mitään syvällisempää tutkimusta ei tehty tällä erää. Toistaiseksi siis hoidan polveani rasitusvammana, eli nyt on kielto pyöräillä ainakin seuraavat pari viikkoa ja sen jälkeen pitää katsoa uudestaan, että onko jotain oikeasti vikana vai onko kyse tosiaan vaan rasituksesta.

Sain myös Arcoxia-nimistä kipulääkettä, jonka tiettävästi pitäisi myös hoitaa nivelvaivoja, joten syön sitä kuurin ja katson mitä seuraa. Toivon todella, että kyseessä olisi vain ohimenevä rasitusvamma eikä mitään pahempaa, kuten nivelkuluma tai vastaavaa, sillä sellainen olisi tuhoisaa muuten niin lupaavasti alkaneelle pyöräilyharrastukselle.

Joten, ainakin minun osaltani pyöräily on nyt jäissä vähän aikaa. Palaan asiaan kun tilanne on edistynyt johonkin suuntaan.

Reissun jälkeen

Nyt on oltu pari päivää kotona ja rauhoituttu reissun jälkeen, joten on aika kerrata tapahtumia.

Pyöräilykilometrejä tuli siis yhteensä noin 475 koko reissulta, alkaen Tampereelta ja päättyen Turun rautatieasemalle. Keskinopeus oli hieman yli 17 km/h, ja ajoaikaa kului hieman yli 27 tuntia. Summittainen reitti näyttää kartalla tältä. Se ei tosin vastaa aivan kuljettuja reittejä, saaristossa esimerkiksi emme käyneet niissä kuntakeskuksissa, jotka eivät osuneet reitin varteen suoraan. Yöpymiset tapahtuivat Vammalassa, Raisiossa, Vehmaalla ja Iniössä, josta vain viimeksi mainittu teltassa.

Sitten kuvia matkalta:

Ensimmäinen tauko, matkalla Vammalaa kohti Taivalkunnantiellä Nokialla.

Näyttääkö tämä pitkältä alamäeltä? Kuvittele meneväsi se ylös.

Bloginkirjoitustauko Härkäpakarilla Huittisissa.

Lautanlastausta Kustavi-Iniö-välillä. On se mukavaa olla pyöräilijä tässä kohtaa.

Kaisla lossilla.

Houtskarilta bongasimme hienon variksenpelättimen.

Ensimmäinen opaste Turkuun. Tästä on vielä vähän matkaa.

Kleinbussit leiriytyivät kanssamme Nauvossa.

Leirin purkua Nauvossa.

Ketjusuojan kiinnikkeen korjailua.

Kirjalansalmen silta Paraisilla.

Paluu Raisioon Rengastien jälkeen.

Pyöräilyt on pyöräilty, odotellen junaa Turussa.

Rengastie kierretty

No, oikeastaan se tapahtui jo eilen. Mutta olimme sen verran väsyneitä, ettei blogausta enää irronnut illalla.

Purimme siis sunnuntaiaamuna teltan ja pakkasimme tavarat leirintäalueella ja lähdimme polkemaan kohti Nauvon toista laitaa, josta menee lossi Paraisille. Matkaa sinne oli reilu 20 km, ja vähän ennen lauttarantaa oli Hippoglass-niminen taidelasipaja, jossa pysähdyimme. Jäimme vähäksi aikaa juttelemaan pajan pitäjän kanssa ja haaveilemaan varsin upeista lasituotteista, mutta semmoisten ostaminen ei kyllä tule kyseeseen kun pyörällä matkustaa, eikä budjettikaan moisiin olisi venynyt. Joten takaisin tien päälle.

Paraisten lautan jälkeen matka jatkui kohti mannerta, ajoradan laitaa myöten. Tien sivussa kulki sorapäällysteinen polku, joka oli paikoin pyörätieksi merkitty, mutta sille emme vaivautuneet, sillä raskaassa lastissa kapea, mäkinen ja mutkitteleva polku olisi todella raskas polkea. Paikallinen teitä ylläpitävä tahokin oli varmaan tämän huomannut, sillä vähän väliä tuli vastaan liikennemerkkejä, joissa varoitettiin pyöräilijöistä. Vasta vähän ennen Paraisten keskustaa pyörätiet paranivat niin paljon, että saattoi siirtyä niille kokonaisuudessaan.

Matkalla Nauvon lautalta Paraisille oli muutama tekninenkin ongelma, sillä ensin oli vaikeuksia saada Kaislan laukkujen sadesuoja pysymään paikoillaan, tahtoi mennä koko ajan pinnoihin tai lähteä tuulessa irti. Kun se oli korjattu, lähdettiin polkemaan, mutta itselläni jäi samantien oikean puolen kenkä polkimen ja ketjusuojan väliin, jolloin aiemmin hienosti korjaamani kiinnike rikkoutui uudestaan, ja se piti pikakorjata teipillä samoin kuin oltiin aiemmin tehty Kaislan pyörälle. Vähän myöhemmin vielä Kaisla onnistui liikkeellelähdössä tipauttamaan ketjunsa eturattaan ohi, ja sitä sitten operoitiin paikoilleen hetki. Voinee kuitenkin olla tyytyväinen, että reissun pahimmat mekaaniset ongelmat olivat tätä tasoa.

Paraisilla yritimme etsiä huoltoasemaa, mutta sellaista ei löytynyt. Oli vain kylmäasemia, joiden ohessa toimi kauppoja tai kahviloita, ja ne eivät oikeen vastanneet meidän tarpeisiimme siinä kohtaa. Joten söimme vaan munkit ja jatkoimme matkaa. Reissu taittuikin todella mukavasti ja nopeasti Kaarinaan saakka, jossa taas matkan suunta muuttui siten, että tuuli oli nyt vastainen. Sellaisena se jatkuikin sitten Raisioon saakka, jossa olimme kaikesta huolimatta ennakoitua aikaisemmin.

Reissu oli siis sitä myöten suoritettu ja oli aika pohtia kotiinpaluuta. Totesimme, ettei polveani enää viitsi sen kummemmin rääkätä, joten ostin junaliput ja polkupyöräpaikat aamun pikajunaan Tampereelle. Tarkempia tilastoja ja reittikuvausta seurannee myöhemmin, kunhan olemme hieman palautuneet ja purkaneet tavarat ynnä muuta.

Seitsemän lauttaa myöhemmin

Lähdimme aamulla kahdeksan aikoihin, heti aamupuurojen ja sivulaukkujen asennuksen jälkeen kohti Kustavia. Etenimme rauhallista tahtia heti aamusta, koska Timon polvi oli kuulema ollut pahalla tuulella jo yöllä. Ensimmäisen pidemmän tauon pidimme kuitenkin Kustavin käsityökylässä. Timo innostui siellä vaihtamaan kuulumisia ja juoruja hänen vanhassa koulussaan opiskelevien kanssa ja samalla haaveili että joskos ensi kesänä hänkin voisi mennä sinne viettämään kesän myyntihommissa. Nautimme siellä tämän kunniaksi myös mukit teetä ja aika hyvät munkit. Munkeista olimme niin innostuneita että ostimme kahdella eurolla pussin eilisiä munkkeja, joita olemme natustelleet matkaeväänä pitkin päivää. Ja natustelemmepa vielä huomen aamullakin. Eipähän sitten tarvitse tehdä mieli sokerimunkkeja vähään aikaan.

Lautoista ei varmaan ole sen ihmeellisempää kerrottavaa, paitsi että niitä on välillä melkoisen tiuhaan ja yksi niistä on maksullinen. Pyörällä on suotavaa mennä aina autojonon ohi lähelle lauttaa odottamaan. Aika monesti pyöräilijät päästetään lautalle ensimmäisinä, mutta joskus myös viimeisinä. Pyörien etu on, että ne kuitenkin mahtuvat aina mukaan, toisin kuin autot. Kerran saimme tosin ihan yksityiskyydinkinkin lyhyen matkan lautalla, mutta yleensä pienetkin lautat ovat melko täysiä.

Ainoa maksullinen lautta on siis Iniö-Houtskarin välillä. Se maksoi 15 euroa pyörältä. Mitään erityisiä hienouksia ei tälläkään lautalla kuitenkaan ollut.

Kulkusuuntamme vastapäivään on osoittautunut hyväksi vedoksi, vaikka ei mitenkään erityisen suunnitelmallinen päätös ollutkaan. Valtaosa menijöistä näyttää kiertävän myötäpäivään, ja pari lauttaa on ollut hurjan täynnä pyöröilijöitä. Sen sijaan meidän kanssa samalla lautalla on yleensä matkustanut vain yksi toinen pyöräilijä tai pyöräilyporukka.

Tänään yövymme Nauvossa leirintäkeskus Lomanauvossa teltassa. Tällä kertaa jouduimme pulittamaan telttapaikasta 17 euroa, mikä on mielestäni vähän suolainen hinta. Lämmin vesikin meinasi loppua suihkusta. Mutta tällä mennään. Huomenna jatkuu matka takaisin Raisioon. Nyt ruokitaan Timon polvea särkylääkkeellä ja Mobilatilla, juodaan vielä iltateet ja mennään nukkumaan.

Ensimmäinen etappi

Ensimmäinen osa matkaa on siis takana. Tarkoitushan oli polkea Naantalin ja Velkuan kautta Taivassaloon ja sieltä edelleen Kustaviin ja Iniöön. Homma ei sitten mennytkään ihan putkeen vaan päästyämme Velkualle Teersalon lauttarantaan jouduimme odottelemaan sitä melkein puolitoista tuntia ja kun se vihdoin saapui, saimmekin kuulla, ettei ko. lautta enää tänään mene Hakkenpäähän Taivassalon puolelle vaan kiertelee lähisaaria. Vaikeaselkoinen aikataulu on vaikeaselkoinen.

Sitten piti miettiä jatkosuunnitelma. Yöpyminen Velkualla ei tullut kyseeseen, sillä oli vielä aivan liian aikaista pystyttää telttaa, ja seuraavan aamun lauttaakin olisi pitänyt odottaa kymmeneen. Siispä lähdimme ajamaan takaisinpäin ja pohdimme hetken, josko kiertäisi vain lyhyen rengastien Rymättylän kautta suoraan Nauvoon, mutta päätimme kuitenkin lähteä kiertämään pidempää reittiä kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Ylimääräistä matkaa tuli useita kymmeniä kilometrejä, mutta mikäpä siinä polkiessa, kun ei ollut kiire minnekään. Livonsaaren jälkeen maastokin muuttui miellyttävän tasaiseksi ja ainoa kiusa oli välillä ärhäkästi päin yskivä vastatuuli.

Kustavintien varressa Mynämäellä oli ehkä paras näkemäni piennar ja sitä myöten matka taittuikin mukavasti. Vehmaan puolella piennar kapeni lähes olemattomaksi ja tässä vaiheessa iltakin alkoi olemaan sen verran pitkällä, että aloimme katselemaan sopivaa leiripaikkaa. Sellainen tuli vastaan karavaanarialueen muodossa, Vehmaan Rautilassa. Vaikka alue onkin periaatteessa vain karavaanarijärjestön jäsenille, pääsimme kuitenkin alueelle, josta vuokrasimme mökin 20 eurolla, sillä se oli vain hieman kalliimpi kuin telttapaikka (16 e)olisi ollut. Tänä iltana on siis kuuma suihku, jääkaappi ja pehmustettu alusta, joten huomenna matka jatkuu varmasti virkistyneenä. Hieman huolettaa naapurissa nuotiopaikalla kovaäänisesti mölisevät keski-ikäiset karavaanarit, mutta toivo elää että väsymys voittaa taustahälyn.

Saaristoa kohti

Eilen kävimme hieman kokeilemassa pyöräilyä taas ja teimme lyhyen matkan ensin Naantaliin (n. 10 km suuntaansa) ja sitten Turkuun (saman verran), yhteensä noin 42 km. Polveni kesti yllättävänkin mukavasti, vaikka alkoikin aavistuksen protestoimaan loppua kohden, sillä matka Turusta takaisin Raisioon piti reipasta vastatuulta. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että saaristoon ollaan lähdössä tänään.

Paluumatkalla myös tuli matkan ensimmäinen varsinainen tappio, kun Kaislan pyörästä hajosi ketjusuoja samaan tapaan kuin omastani aiemmin. Nyt ei kuitenkaan ole työkaluja tai materiaaleja sen korjaamiseen, joten pitänee tyytyä johonkin teippiviritelmään tai vastaavaan.

Kävimme myös varusteostoksilla, nyt on toinenkin tankolaukku, sivupeili ja pyöräilyhanskat. Tankolaukku on mallia Ortlieb 5 M Classic, joka vaikuttaa oikein pätevältä laitteelta vaikka olikin melko kallis. Liikkeessä kerrottiin, että kyseessä on ainoa tankolaukkumalli, joka oikeasti pysyy paikoillaan kunnolla. Ainakin kiinnitys on selvästi parempi kuin toisessa laukussamme (mallia Halti Splash Bike 5), vaikka hintakin oli Ortliebissä yli kaksinkertainen.

Matka kohti saaristoa alkaa siis tänään. Kierrämme rengastien vastapäivään, eli aluksi Naantaliin ja sieltä Velkuan kautta Kustaviin, josta tarkoitus olisi vielä tänään päästä viimeisellä lautalla Iniöön saakka. Iniössä sitten koitetaan leiriytyä yöksi ja jatkaa aamulla matkaa kohti Houtskaria.

Lepäilyä

Tiistai-iltana saavuimme Raisioon, jonne asetuimme vanhemmilleni lepuuttamaan jalkoja ja valmistautumaan jatkoon. Eilinen meni kokonaan pyöräilemättä, sillä polveni ei ollut vielä siinä kunnossa, että voisi jatkaa ja toisaalta, alkuperäinenkin suunnitelma sisälsi oleskelua Turussa päivän tai pari ennen saaristoa.

Nyt on pohdinnassa, että pystyisikö sitä tekemään jonkin pienen reissun, esimerkiksi Naantaliin ja takaisin. Kilometrejä siitä ei tulisi kovin montaa ja saisi vähän tuntumaa, että onko jalkani ajokunnossa vai pitääkö mennä häntä koipien välissä ostamaan junalippuja takaisin kotiin. Siispä lähdetään ottamaan selvää asiasta.

Hitaasti mutta jokseenkin epävarmasti

Ensimmäinen pysähdys vanhan kivisillan kupeessa.

Perille Raisioon päästiin, hitaasti mutta varmasti. Timon polvi tuli paremmaksi nopeasti Huittisten jälkeen, ja hyvillä fiiliksillä päästiinkin etenemään varmaan noin 40 kilometriä. Mutta sitten, voihan takaisku, kipeytyi Timon oikea polvi uudelleen ja pahasti mobilatista, rauhallisesta tahdista, särkylääkkeistä ja tukisiteestä huolimatta. Noin 90-100 km tuntumassa alkoi myös vasen polvi kipeytymään  ja loppumatkasta etenimme polven ja ilkeän 4 m/s vastatuulen takia vain 10-15 kilometrin tuntinopeudella. Minun ainoat haaverini olivat jo maanantaina auringossa kärähtäneen selän paheneminen ja muutama muu palanut iholaikku. Tämä siis siitä huolimatta että lotrasin kello yhdeksän ja neljän välillä aurinkorasvaa noin tunnin välein.

Bongattiin myös yltiösöpö sydäntalo.

Nyt odotamme mielenkiinnolla miten Timon polvien kunto muuttuu, ja pystyykö polkemista vielä jatkamaan. Vaihtoehtojakin on jo mietitty, mutta toivotaan ettei niihin tarvitse ryhtyä.

Yllättäen lihakset eivät ole tuntuneet erityisen kipeiltä, vaikka yhteensä eilen ja tänään on tullut pyöräiltyä melkein 200 km. Polvivaivojen takia pidetty rauhallisempi tahti vaikuttanee asiaan.

Alku aina vaikeaa...

Noniin, eilen lähdimme matkan ensimmäiselle etapille Sastamalaan, jossa tapasimme ystäviä sekä olimme yötä. Reitti kulki aluksi kotoa Pirkkalan kautta Nokialle, josta jatkoimme Taivalkunnantietä pitkin kohti Sastamalaa. Tämä oli jälkeenpäin ajatellen virhe, sillä vaikka liikenne olikin huomattavasti vähäisempää kuin 12-tiellä, kävi matkanteko silti hitaasti pitkin mäkistä soratietä. Vaihdoimmekin 12-tielle niin pian kuin se onnistui ja johan rullasi mukavammin.

Hieman ennen perille pääsyä alkoi Näsijärven kierrokselta saakka kipeillyt polveni sattumaan tosissaan ja viimeiset kilometrit olivat todella tuskallisia. Nukkumapaikassa pohdimme, että tuleekohan tästä reissusta mitään vai pitäisikö keskeyttää. Ei kuitenkaan luonto anna vielä periksi luovuttamiselle, joten lähdimmeq tänä aamuna kuitenkin kohti Huittisia ja sieltä kirjoitan nyt. Kipulääkkeitä ja Mobilatia on tullut käytettyä, ja matka on taittunut rauhallisesti, noin 17km/h keskinopeudella. Pyrkimys on siis päästä Turkuun vielä tänään, mutta onnistuuko se, sitä ei vielä tiedä. Samoin on epäselvää, että pääsemmekö saaristoon lopulta vai estääkö polveni senkin. Yritystä tulee kyllä olemaan.

Lisää päivityksiä tiedossa kun matka edistyy.

Än yy tee

Varokaa vihaista kilpikonnavahtia

Meidän olohuoneeseen muodostuva kasa yrittää pikkuhiljaa löytää tiensä laukkuihin, kämpän avain on luovutettu uskolliselle kilpikonnavahdille (siis ihmiselle joka vahtii kilpikonnaa, ei kilpikonnalle joka vahtii asuntoa) ja lähtö alkaa olemaan käsillä. Vielä pitäisi käydä kaupassa ostamassa jotain ruokaa paluupäivää varten ja, noh, viimeistellä se kasan sullominen laukkuihin.

Hesarin sivuilla on muuten nyt Teppo Moision kirjoittama kolumni aiheesta pyöräilijän liikennesäännöt(tömyys?). Se kannattaa lukea!
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon että viimeisen kahden viikon sisään olen neljä kertaa uhkaavasti ollut törmäyslinjassa auton kanssa risteyksessä, jossa minulla on etuajo-oikeus. Kahteen kertaan näistä neljästä on sisältynyt torvensoittoa ja molempiin näistä kerroista keskisormen näyttämistä. Ensimmäisellä kerralla minulle näytettiin keskisormea, toisella kerralla minä näytin keskisormea. Pitäähän sitä pistää hyvä kiertämään, ja niin edespäin...

Renkaanpaikkausta, osa 2

Eihän se rengas sitten ehjäksi tullut. Illalla ennen viimeistä asennusta tarkastin ulkokumin ja siitähän löytyi pieni, terävä kivensiru joka pistosuojauksesta huolimatta oli lävistänyt sekä renkaan, että sisäkumin.

Kaivoin sen irti ja kokosin renkaan, mutta aamulla se oli kaikesta huolimatta tyhjä. Mitään ihmeellistä ei ulkorenkaasta eikä vanteesta löytynyt kuitenkaan, ja en tiedä mistä vanha kumi vuotaa, mutta vaihdoin kokonaan uuden sisäkumin siihen. Tulipahan ainakin opiskeltua renkaanpaikkausta tämänkin episodin myötä. Toivottavasti en kovin pian uudestaan joudu näihin hommiin, sillä vaikka se ei erityisen vaikeaa olekaan, ei sitä silti huvikseen tee...

Renkaanpaikkausta

Tänään kun yritin lähteä polkemaan rautakauppaan, tyssäsi matka rappukäytävään, sillä takarengas oli tyhjä. Ei mitään käsitystä, että mikä sen on rikkonut tai missä välissä, sillä viimeksi aiemmin tällä viikolla pyöräillessä se oli vielä ehjä.

En ole rengasta paikannut sitten teini-iän ja vähän jännitti, että tuleekohan siitä mitään. Rengasraudat olivat tietenkin Kaislalla, joka pyöräili töihin tänään. Noh, voihan sitä muitakin välineitä käyttää, esim. pinsettejä ja ruuvimeisseliä. Ei kun tuumasta toimeen.

Pyörä irtosi helposti, kuten pikalukituksella voi odottaakin. Myös ulkorengas irtosi yllättävän pienellä vaivalla, ja sisäkumin reikäkin löytyi läheltä venttiiliä ihan vaan kuuntelemalla. Sitten vaan Bilteman paikkasarja auki ja paikkaa asentamaan. Hioin kumin pinnan karkeaksi ja levitin liiman. Tämä ei mennyt ilmeisesti aivan putkeen, sillä paikka tahtoi lähteä pois suojamuovin mukana. Sain kuitenkin muovin irti ja paikan paineltua kohdilleen ja toivoin, että se kestäisi.

Lähdin siis polkemaan kohti aiempaa määränpäätäni. Rengas pitikin ilmansa koko matkan Rautasoinille, mutta koko matkan epäilytti, että mahtaako se oikeasti olla kunnossa. Tehtyäni ostokset kiinnitin ne pyörään ja lähdin polkemaan kotiinpäin. Ehkä 50 metrin jälkeen totesin, että takarengas on kovin löysä ja pumppasin sen täyteen. Se riitti kotiin saakka, mutta selvästikään paikkaukseni ei pitänyt. Siispä irrotin jälleen renkaan, revin vanhan paikan irti, ja asensin uuden siihen tilalle.

Tässä vaiheessa Kaisla tuli kotiin ja kertoi, että hänen vanha Nopsansa on kadonnut pihasta, ilmeisesti liittyen taloyhtiön viime viikonloppuna järjestämään pihansiivousoperaatioon. Erinäisten soitteluiden ja muiden säätöjen jälkeen selvisi, että pyörä ei olekaan jätelavalla, vaan pyörävarastossa tallessa. (Meillä on pyörävarasto? Miksei kukaan kertonut?!) Toimme senkin sisään ja kumit olivat tyhjät, jonka vuoksi purimme senkin siinä luulossa, että renkaissa olisi vuotoja. Niitä ei kuitenkaan edes upotusmenetelmällä löytynyt, joten piti vaan todeta, että lienevät tyhjentyneet itsekseen kun kyseistä pyörää ei ole käytettykään varmaan vuoteen. Tässä kohtaa pääsimme tutustumaan napavaihteiden ja jalkajarrujen ihmeelliseen maailmaan, tosin vain pintapuoleisesti sen verran, että saimme takapyörän irti. Enpä ole näidenkään kanssa ennen ollut tekemisissä.

Kun Nopsa oli operoitu, huomasin oman pyöräni takarenkaan tyhjentyneen jälleen. Irti vaan uudestaan ja tutkimaan, että mistä kiikastaa. No, sieltähän löytyi toinen reikä ensimmäisen vierestä. Liekö kyseessä sitten mahdollisesti niin kutsuttu käärmeenpurema vai mistä lie tullut kaksi reikää vierekkäin, mutta paikatahan sekin piti, vaikka olikin lievä houkutus vaihtaa sisäkumi kokonaan uuteen. Josko kolmas kerta toden sanoisi, nyt on pyörä asennettu jälleen paikoilleen ja ainakin tunnin pitänyt ilmat sisällään. Toivottavasti on vielä aamullakin paineissa.

Kasa

Ensi viikon alussa pitäisi olla lähtö. Tähän siis alkaa muodostumaan matkatavarakasa. Mielessä pyörii että kuinka vähillä housuilla pärjää jos aikoo viettää myös päiviä jolloin ei pyöräillä, mutta esim sadehousuja ei uskalla jättää pois. Ja siis minusta (eikä varmaan monen muunkaan mielestä) pyöräilyhousut ole niin tyylikkäät että niitä haluaisi muuten vaan käyttää! Entä mitä kaikkia ensiaputarvikkeita kannattaa kantaa mukana ja saanko minä jonkun neuleen mahdutettua matkatavaroihin voi saanhan. Ei ole helppoa!