Lähdettiin jo ennen kymmentä aamulla polkemaan aikomuksena tehdä lenkki, jossa on monta kohtaa missä halutessaan voi kääntyä kotia kohti tai jatkaa vielä eteenpäin pidemmälle lenkille. Tarkkoja suunnitelmia oli vain sen suhteen että matkan yhteyteen voisi sovittaa piipahduksen kavereiden tupareihin (jotka oli kuin meidän tarpeiden mukaan suunniteltu "tule koska haluat ja lähde kun siltä tuntuu" -hengessä). Ensimmäinen pätkä Kangasalle meni myötätuulessa vihellellen 18 km/h nopeudella. Matka Tampereen Annalaan taas aiheutti jo vähän ärsytystä vastatuulen ja puuskien muodossa. Tupareihin päästessä ei kuitenkaan vielä suuresti väsyttänyt, vaikka pieni tauko ja tupareissa tarjoiltu voileipä ja tee tuntui tosi hyvältä.
Sen sijaan matka Hervannasta Lempäälän Uuteen-Eurooppaan herätti minun sisäisen lapsen itku-potku-raivari haluni. Ei olis vaatinut enää paljoa ärsytystä että olisin mennyt ojaan kiukkuamaan. Ilmeisesti voileivistä huolimatta verensokeri oli päässyt liian alhaiseksi ja vauhdin pysäyttävät puuskat ja tasainen ikävä vastatuuli pisti mielen mustaksi ja murjotin
Timo olisi halunnut jatkaa vielä Tampereen Peltolammilta Pirkkalaan ja Nokialle, mutta minä manasin jo taukopaikalla niin suureen ääneen väsymystä, kolotusta ja särkyä että eihän se uskaltanut enää Peltolammilla kysyäkään että olisinko suostunut tekemään vielä ekstralenkin. No olisin minä siinä vaiheessa jo EHKÄ voinut suostua jatkamaan, kun suklaa oli saanut taas energiatason kohdilleen ja dopamiinikin virtasi taas mutta mitä sitä suotta tunnustamaan kun on hyvän draaman väsymyksestä jo suorittanut.
Kotiin tullessa matkamittari näytti reilua viittäkymmentä kilometria, ja huolimatta ennakkoluuloistani jaksoin jopa kantaa pyöränikin vielä rappusissa kolmanteen kerrokseen.
Oli siis ihan passeli vappu. Ens kerralla pidemmälle matkalle voisin varata enemmän eväitä (jos matkalla ei satu olemaan kivoja juhlia josta saa ruokaa!) ja muistaa pitää tauko ennenkuin liikaa ärsyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti