Viime keväänä tapahtui asioita. Olin työttömänä ja oli paljon aikaa,
jonka saattoi tuhlata vaikka blogien lukemiseen. Tässä tohinassa
törmäsinkin sitten myös matkapyöräilyblogeihin, siis sellaisiin joissa
ei-niin-teräksisessä kunnossa olevat tavalliset tallaajat ovat
päättäneet pyöräillä paikkaan x ja uurastavat sitten tavoitteen
toteutumiseksi. Tässä kohtaa totesin Timolle ääneen että olispa
siistiä pyöräillä Suomen läpi Norjan Jäämerelle. Juuri tämä matka
olisi niin siisti siksi että minä en ole ikinä itse käynyt Kolia
pohjoisemmassa, ja Koli ei kyllä ole kovin pohjoisessa. Se tuntui myös
melko aloittelijaystävälliseltä suunnitelmalta, kun Suomesta pitäisi
poistua vain vähäsen. Vähän erilainen tavoite olisi pyöräillä Matti
Rämön pyörän jäljissä Itä-Pakilasta Tunisiaan tai ympäri Intiaa.
Ajatus jäi itämään ja kesän edetessä sain ideasta innostumaan myös
Timon ja alustavasti myös pikkusiskoni. Tämä blogi on minun eli
Kaislan, ja Timon intoilu-, valitus- ja hehkutusväylä tämän tavoitteen
saavuttamiseksi.
Keitä me sitten ollaan?
Kaisla on sosiaalialalla työskentelevä ituhippi, jonka sydämessä on
tilaa tomaateille, teelle, tilastoille ja muille iloiseksi tekeville
asioille.
Timo on metalliartesaani ja kultasepänalan opiskelija, joka on
löytänyt itsestänsä pienen hipin idun sieltä alasinten ja viilojen
keskeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti