Kaisla on alkanut kulkemaan pyörällä töihinsä Nokialle, ja koska emme ole viime aikoina päässeet paljonkaan polkemaan, hän ehdotti, että tulisin vastaan työmatkalla ja menisimme sitten Pirkkalan kautta (eli hieman pidempää reittiä) kotiin. Näin tehtiin, ja ennen liikkeelle lähtöäni oli hieman satanut tihkuttaen ja arvelin, ettei se sen kummemmin haittaisi. Puin kuitenkin sadetakin ja -housut päälleni, shortseissa ja t-paidassa ei viitsinyt lähteä kun lämpötilaakin oli vain n. 17 astetta.
Tilanne kuitenkin muuttui kun pääsin ovesta ulos, sade tiheni jatkuvasti ja hämeenpuistossa satoi jo kaatamalla. Yleensä kaatosateet eivät kestä kuin pari minuuttia, mutta tämäpä päätti jatkua koko matkan hämeenpuistosta Villilään, jonka olimme suunnitelleet kohtaamispaikaksi. Matka sinne kesti n. 25 minuuttia, ja koko sen ajan satoi. Gore-Texeista huolimatta olin perillä aivan läpimärkä; en usko, että olen ikinä kastunut yhtä paljon vaatteet päällä kuin tällä reissulla. Eniten kuitenkin häiritsi se, että kypärän läpi pääsi valumaan vettä silmälaseihin ja silmillekin, välillä piti suorastaan pysähtyä pyyhkimään sitä pois. Jonkinlainen huppu-asia olisi varmaan ollut tässä paikallaan. Suunnitellun matkan kuitenkin suoritimme loppuun kuten aikomus oli, matkaa kertyi n. 36 km minulle.
Ylen uutinen aiheesta.
Niin ja se syy, miksemme ole pyöräilleet viime aikoina on se, että pyörät olivat viime viikolla ensihuollossa. Se pitäisi kai oikeasti tehdä, kun ostamisesta on ajettu noin 200 km, mutta me ehdimme ajaa jo melkein 800 km. Mitään kummallista ei siellä kuitenkaan ilmennyt, ainoat erot mitkä itse huomaan ovat täyteen pumpatut renkaat sekä oikaistu ketjusuoja (ei enää kolise kampea vasten).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti